Artikkelit: Polttoaine

Verouudistus näkyy pumppuhinnoissa vuodenvaihteen jälkeen.
Bensiinin litrahinta on painunut alle kahden euron, mutta viikon sisällä hinnassa on suuria vaihteluja.
Sähköautojen yleistyminen ei ainakaan vielä ole vaikuttamassa polttonesteiden jakeluverkostoon.
Uudistus astuu voimaan nykyisen lisenssisopimuksen päätyttyä.
Polttoaineiden hinnat ovat nousseet alkuvuoden 2022 tasolle.
Asuntokunnat käyttävät keskimäärin alle neljä prosenttia tuloistaan polttoaineiden ostamiseen.
Suuri osa polttoaineiden kuluttajahinnoista muodostuu veroista.
Autovuokraamo perusteli vaatimustaan sopimusehdoilla.
Autoliiton mielestä dieselveronakin tunnettu käyttövoimavero on aikansa elänyt.
Asiantuntijoiden mukaan vetyä voitaisiin jopa valmistaa lentoasemilla.
Huoltoasemien mukaan AKT:n lakko ei ole vielä vaikeuttanut polttoainekuljetuksia.
Hyväksytty lakiesitys nostaisi jakeluvelvoitteen nykyisestä 13,5 prosentista 28 prosenttiin.
Maksujen perusteena ovat useat laiminlyönnit.
Veronkorotus ja jakeluvelvoitteen muutokset tulevat näkymään litrahinnassa.
Polttoaineiden hinnat pumpuilla ovat tilastojen mukaan laskussa.
Ammattidieselin käyttöönotolla ammattiautoilija voisi saada polttoaineveron palautusta noin 17 senttiä litralta.
Polttonesteiden kuluttajahintojen nousu taittui vuoden kolmannella neljänneksellä.
Dieseliäkin saa alle paikoin alle kahden euron litrahintaan.
Ekonomisti kertoo keskeisimmät syyt, miksi öljyn halventuminen ei näy polttoainepumpulla.
Uusia autoja rekisteröidään vähiten sitten 1990-luvun lamavuosien.
Ukrainassa huoltoasemat ovat varautuneet katkoihin hankkimalla vaihtoehtoisia virtalähteitä.
Taloudellinen ajotapa koostuu monien pienien asioiden kokonaisuudesta.
Bensiinin kulutus on laskenut koko ajan, mutta dieselin lisääntynyt.
Mielenosoittajien mukaan polttoaineiden hinnat ovat nousseet "järjettömiin lukemiin".
Jakeluvelvoitteen väliaikainen lasku näkyi välittömästi pumppuhinnoissa.
Autoihin mahdollisesti aiheutuneet vahingot luvataan korjata.
Maailmanmarkkinahintojen nousu näkyi myös kuluttajahinnoissa.
Raju energian hinnannousu on vaikeuttanut kuljetusyritysten toimintaa kevään ja alkukesän aikana.
Taloustieteilijät toteavat, ettei julkisen vallan väliintulolle ole perustetta.
Järjestön mukaan EU-lippujen alla purjehtivat alukset pitävät Vladimir Putinin rahavirran elossa.
Korkea elintaso on professorin mukaan yksi korkeita euromääräisiä hintoja selittävä tekijä.