Verkkouutiset

Auton tankkausta. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IL: Tankkasi vuokraamaansa autoa kanisterista – 185 euron lasku

Autovuokraamo perusteli vaatimustaan sopimusehdoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuokraamaansa pakettiautoon suoraan kanisterista tankannut mies sai 185 euron korvausvaatimuksen vuokraamolta. Asiasta kertoo Iltalehti.

Tapauksessa on kyse siitä, että sopimusehtojen mukaan vuokra-autoa ei saa tankata omasta astiasta.  Mies ei kuitenkaan ollut lukenut kyseistä sopimuskohtaa, vaan oli tankannut autoon dieseliä suoraan omasta kanisteristaan.

Kun tapaus tuli autovuokraamolle ilmi, se lähetti miehelle 185 euron laskun.

Summa perustui täysin sopimusehtoihin. Ehdoissa sanotaan, että tällaisesta menettelystä rapsahtaa sopimusrikkomusmaksu, joka on 180 euroa. Päälle lisättiin vielä viisi euroa toimistokuluja.

Asiakas piti vaatimusta kohtuuttomana ja vei asian kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Mies korosti, ettei vuokraamolle ollut koitunut vahinkoa hänen menettelynsä takia ja auto oli palautettu ajallaan sekä tankattuna.

Hän huomautti myös, ettei autoon oltu tankattu vääränlaista polttoainetta ja oli osoittanut todisteeksi kuitin, joka osoitti kanisterissa olleen polttoaineen olleen Shell-huoltoasemalta.

Autovuokraamo pysyi kannassaan ja katsoi miehen rikkoneen sopimusehtoja. Varaus oli tehty netissä. Vuokraamon mukaan miehelle oli heti varaustapahtuman jälkeen lähetetty vahvistus, jonka alussa muistutetaan tankkauksesta.

Tekstissä kerrotaan, ettei polttoaine kuulu vuokrauksen hintaan ja että valvontaa on tiukennettu. Lisäksi asiakasta kehotettiin tutustumaan tarkemmin tankkausehtoihin. Ehdoissa oli myös suoraan sanottu, että omasta astiasta tai kanisterista tankkaaminen oli ehdottomasti kielletty. Auto pitää ehtojen mukaan tankata huoltamolla.

Autovuokraamon mukaan sille oli koitunut kustannuksia myös autolle tehdyistä huolloista asiakkaan menettelyn takia.

Ratkaisussaan kuluttajariitalautakunta toteaa, että mies oli rikkonut sopimusehtoja. Siitä kuitenkaan ei ollut näyttöä, että autovuokraamolle olisi koitunut vahinkoa menettelyn takia.

Lautakunta joutui nyt käsittelemään riitaa, jossa keskeisenä kysymyksenä oli sopimusrikkomusmaksun kohtuullisuus. Sehän taas oli riidatonta, että mies ei ollut noudattanut sopimuksen ehtoja. Lautakunta toteaa, etteivät autolle tehdyt toimenpiteet ole olleet tarpeellisia. Näin ollen autovuokraamolla ei ole ollut perustetta laskuttaa niistä korvausta espoolaismieheltä.

Lautakunta päätyi suosittamaan, että autovuokraamo palauttaa asiakkaalle 155 euroa, jolloin asiakkaan maksettavaksi jää 30 euron summa, jota hän itse piti kohtuullisena maksuna sopimusrikkomuksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)