Bensiinikauppiaat Ylelle: Ei vielä havaintoja hamstraajista

Huoltoasemien mukaan AKT:n lakko ei ole vielä vaikeuttanut polttoainekuljetuksia.
Polttoaineen tankkausta ABC-asemalla Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Polttoaineen tankkausta ABC-asemalla Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Liikennepalvelukauppiaiden toimitusjohtaja Jari Salonen kertoo Ylelle, että bensa-asemat ovat ainakin tähän mennessä saaneet tilamaansa polttoaineet Auto- ja kuljetusalan AKT:n säiliöautojen lakosta huolimatta.

– Yleiskuva on sellainen, että öljy-yhtiöt pystyvät hyvin toimittamaan tilatut kuormat. Puutostilaa ei ole, mutta joitakin poikkeuksia on ollut.

Huoltoasemilta kerrotaan Ylelle, että polttoainekuljetukset ovat sujuneet. Tilanteesta huolestuneita hamstraajia ei ole myöskään ollut liikkeellä tavallista enempää.

– Ylimääräisiä kanistereita ei ole näkynyt. Ihan normaalia tankkausta, kertoo Shell Kangasala Ruutanan päällikkö Tuomas Åkerlund.

Kaakkois-Suomessa huoltoasemilta kerrotaan, että lakon täytyisi kestää vielä viikkoja, jotta polttoaine loppuisi.

– Jos lakko jatkuu viikkoja, tilanne saattaa vaikeutua. Tällä hetkellä bensiiniä riittää, sanoo Lappeenrannan Simolantien Nesteen kauppias Mikko Korpela Ylelle.

DNA:n mukaan kilpailu televiestintämarkkinassa säilyi kireänä kolmannella vuosineljänneksellä.
Syyskuussa vanhojen asuntojen hinnat laskivat 2,2 prosenttia vuotta aiemmasta.
Myönteisen kehityksen arvioidaan jatkuvan ensi vuonnakin.
Mainos