Artikkelit: Matkailu

Kanariansaaret kuuluvat EU:hun, mutta eivät EU:n veroalueeseen.
Hintojen nousun taustalla on ulkomaisten matkailijoiden lisääntyminen.
Risteilyohjelman leikkimieliset puvut eivät osuneet nappiin.
Ilmoitus on tehtävä viimeistään 48 tuntia ennen lentoa.
Viime vuonna raportoitiin 267 häiriötapausta.
Matkatoimisto erittelee matkailun nousevat trendit.
Suurin osa turvautuu toimenpiteeseen varmuuden vuoksi.
Pitkät ajomatkat voivat muuttua nopeasti stressaaviksi, jos auton kuntoa ei ole tarkastettu ennen matkaa.
Liikematkustus ei palaa entiselleen. Lentoliikenteen pitäisi olla markkinaehtoista, katsoo Finavia.
Ulkomaisten matkailijoiden määrä Pohjoismaiden Lapissa elpyi nopeasti koronavuosien jälkeen.
Matkustajat tekevät monia virheitä, jotka aiheuttavat haittaa paikallisille ihmisille ja ympäristölle.
Matkustussovelluksen käyttö olisi vapaaehtoista.
Tilastokeskuksen joulukerroin perustuu kotimaiseen mobiilipaikannusdataan.
3,5 miljoonaa saksalaista harkitsee lomamatkaa Suomeen.
Suuri osa asiakkaista ottaa yhteyttä kesken lomamatkansa.
Suomen pääkaupungin talvinäkymiä pidetään erityisen vaikuttavina silloin, kun kaduille on satanut lunta.
Opisto järjestää opintolinjan reppureissaamista varten.
Pohjoisen olosuhteet voivat yllättää tottumattoman turistin.
Pohjoismaihin matkailtiin kesällä enemmän kuin Etelä-Eurooppaan.
Prahassa käydään muutaman päivän juhlimismatkoilla, mutta kaupunki haluaa muuttaa tilanteen.
Matkavakuutus kannattaa olla kunnossa matkalle lähtiessä.
Moni suomalainen matkustaa syksyn ja talven aikana EU:n ulkopuolelle.
Viranomaisen mukaan lentoyhtiö rikkoi lakia, kun rahojen palauttaminen kesti jopa viikkoja.
Kymmenen punnan hintaisen luvan tarvitsevat myös maan kautta jatkolennolle vaihtavat.
Suurin riski on niillä, joilla on sydänsairaus.
Edelweiss Air aloittaa lennot Zürichistä Kittilään.
Syyskuusta alkaen Euroopan lentoasemilla sallitaan enintään 100 millilitran nestepakkaukset käsimatkatavaroissa.
Laivavarustamo on erikseen yhteydessä matkustajiin.
Paperisten matkustajailmoitusten kerääminen perustuu Schengenin yleissopimukseen.
Everestin alueella on kuollut yhteensä yli 300 ihmistä.
Merestä löytyy haitallista mikromuovia ja myrkyllisiä metalleja sekä kemikaaleja.
Laivavarustamon mukaan kyseessä oli virhe.
Itämeri on uusi Välimeri, luonnehtii matkailutoimittaja.
Vahingoittunut passi voi pahimmillaan estää kotimaahan palaamisen.