Faktoja autoveron autokantaa vanhentavista vaikutuksista on Autotuojien mukaan käytettävissä surullisen paljon. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP asettaisi aikataulun polttomoottoriautojen kieltämiseksi

Puolue esittää asunto-osakeyhtiöille ja huoltoasemaketjuille uusia sähköautoihin liittyviä velvoitteita.

Sosialidemokraattien perjantaina julkaistussa ilmasto-ohjelmassa painotetaan, että Suomella tulee olla kokoaan ja omia päästöjään suurempi vaikutus globaalissa ilmastopolitiikassa.

Puolue pitää liikennettä merkittävänä päästölähteenä, johon puuttumalla olisi mahdollista kuroa umpeen Suomen ilmastotavoitteita monin osin. Käytännössä tämä merkitsisi yksityisautoilun vähentämistä.

– Haastavaksi päästövähennystavoitteeseen pääsemisen tekee se, että päästövähennysten ohella myös liikennesuoritetta on laskettava. Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää infrastruktuurin kehittämistä ja uuden teknologian käyttöönottoa, ohjelmassa todetaan.

Liikenteen osuus Suomen päästöistä on tällä hetkellä noin viidennes, eivätkä sen aiheuttamat suorat päästöt kuulu päästökaupan piiriin.

SDP kasvattaisi merkittävästi sähköautojen ja muiden vähäpäästöisten ajoneuvojen osuutta ja investoisi raideliikenteeseen ja muuhun joukkoliikenteeseen. Vuoteen 2030 mennessä vähä- tai nollapäästöisiä autoja olisi oltava jopa 750 000 kappaletta.

Kotimaan lentoliikenteelle asetettaisiin biopolttoaineen sekoitevelvoite ja päästökauppa laajennettaisiin koskemaan kaikkia lentoliikenteen päästöjä.

Polttomoottoriautoille kielto ja velvoitteita asunto-osakeyhtiöille

Ilmasto-ohjelmassa vaaditaan, että seuraavan hallituksen tulee laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä. Raskaassa liikenteessä puolestaan siirryttäisiin biopolttoaineisiin.

SDP:n mukaan latausinfrastruktuurin kehittymättömyys on muodostunut pullonkaulaksi sähköautojen yleistymiselle. Tähän puututtaisiin luomalla uusia velvoitteita asunto-osakeyhtiöille.

– Latausinfrastruktuurin edistämiseksi tulee asettaa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukainen kansallinen velvoite rakentaa sähköautojen latausinfrastruktuuri taloyhtiöiden ja liikehuoneistojen suurten remonttien yhteydessä, ohjelmassa todetaan.

Asunto-osakeyhtiölakia muutettaisiin niin, että sähköjärjestelmään sähköautojen latausta varten tehtävät muutokset olisivat mahdollisia ilman osakkeenomistajien yksimielisyyttä. Lisäksi SDP esittää huoltoasemaketjuille velvoitetta tarjota tietty määrä sähköautojen latauspisteitä huoltoasemien yhteyteen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt