Verkkouutiset

SDP selvittäisi lentoveron ja hillitsisi lentoliikennettä

SDP:n mielestä lentoliikenteen päästöjä on vähennettävä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolueen mukaan lentoliikenne on kasvihuonekaasupäästöjen kannalta merkittävä liikenteen osa-alue. Maailmanlaajuisesti lentoliikenne vastaa noin kahta prosenttia ihmisten kaikista päästöistä. SDP toteaa, että suunta on kuitenkin kasvamassa, kun lentäminen tulee taloudellisesti mahdolliseksi yhä useammalle ihmiselle.

– Lentoliikenteen päästöjen vähentäminen on osin vaikeampaa kuin muun liikkumisen, lähinnä koska puhtaasti sähkömoottoreihin perustuvaa lentokoneteknologiaa ei ole näillä näkymin nopeasti tulossa markkinoille toisin kuin tieliikenteessä ja laivaliikenteessä.

SDP:n mukaan vaihtoehdoksi lentoliikenteen päästöjen vähentämisessä jäävät siis energiatehokkuuden parantaminen sekä fossiilisten polttoaineiden korvaaminen kestävästi tuotetuilla biopolttoaineilla tai esimerkiksi ilmasta otetusta hiilestä tehdyillä polttoaineilla. SDP kannattaa lentoliikenteen päästöohjauksen vahvistamista laajentamalla päästökauppaa koskemaan kaikkia lentoliikenteen päästöjä.

Puolueen mielestä lentoliikenteen kasvua on hillittävä ja päästöjä vähennettävä.

– SDP kannattaa lentoliikenteen päästöohjauksen vahvistamista laajentamalla päästökauppa koskemaan kaikkia lentoliikenteen päästöjä. Lentoveron tai -maksun käyttöönotto selvitetään. Sen tuotot on ohjattava vaikuttaviin päästövähennyksiin liikenteessä tai jollakin toisella sektorilla, ohjelmassa todetaan.

SDP esittää myös, että Suomi asettaa kotimaan lentoliikenteelle biopolttoainetavoitteen, joka tähtää kotimaan lentoliikenteen päästöttömyyteen pääosin biopolttoaineita käyttämällä vuoteen 2030 mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)