Artikkelit: Ulkomaat

Asiantuntijan mukaan maan itäosiin sijoitetut sotilasyksiköt voitaisiin lamauttaa risteilyohjuksilla.
USA:n entisen apulaisulkoministerin mukaan sodan uhka on ehkä pienentynyt.
Kauko-ohjattavat ajoneuvot voitaisiin varustaa muun muassa Javelin-ohjuksilla.
Professorin mukaan helppokäyttöiset testit voivat vähentää koululaisten haitallisia poissaoloja.
Liettuaan lähetetään pienempi sotilasryhmä tiedustelutehtäviin.
Kenraali Valeri Gerasimov ryöpytti länttä ja varoitti Ukrainaa.
Ulkopolitiikan konkari Carl Bildt näkee Venäjän ja USA:n johtajien neuvotteluissa riskejä Euroopalle.
Tutkijaryhmän mukaan turvavälejä ei voi pitää erityisen tehokkaana tapana välttää infektioita.
Jälkioireiden pelätään heikentävän erityisesti nuorempien ikäryhmien elämänlaatua.
Kahden annoksen antama suojavaikutus alkaa heikentyä noin puolen vuoden jälkeen.
Vladimir Putinin ei uskota tehneen lopullista päätöstä mahdollisesta sotilasoperaatiosta.
Sisätiloissa riskiä voi vähentää lisäämällä tuuletusta ja käyttämällä maskia.
Tiukalla retoriikalla pyritään entisen komentajan mukaan kokeilemaan länsimaiden reaktioita.
Turkmenistanissa elokuvan lataamiseen saa käyttää koko vuorokauden.
Joka kolmas tai joka neljäs flunssa saattaakin olla koronainfektio.
Lääkeyhtiön mukaan uutta muunnosta vastaan tarvitaan kolmas rokote.
Sairaalahoidon tarve on kasvanut voimakkaasti Etelä-Afrikassa.
Kokeessa osalle annettiin valmis rokotusaika ja osaa kehotettiin varaamaan aika itse.
Sähkön kuluttajahinta on ruotsalaispuolueen mukaan nykyisin kiinni sääennusteesta.
Kokemukset voivat Maailman kauppajärjestön ex-johtajan mukaan vahvistaa nationalistisia voimia.
Muunnokseen kopioitunut geneettinen materiaali voi tutkijan mukaan lieventää taudin aiheuttamia oireita.
USA tukee Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta.
Etelä-Afrikassa on todettu, että uuden muunnoksen aikana lisähappea on tarvinnut aiempaa pienempi osuus potilaista.
Koronaviruksen omikronmuunnoksen arvioidaan leviävän nopeasti Euroopassa.
Ukraina on tutkijan mukaan valmis puolustautumaan, koska vaihtoehto olisi helvetillinen.
Oxfordin yliopiston professorin mukaan koronapandemian aikana hankitut tiedot ja taidot eivät saa unohtua.
Asiantuntijoiden mukaan toimet täytyisi koordinoida maailmanlaajuisesti.
Tulivuoren purkauksen alle jääneen kylän pelastustyöt on jouduttu keskeyttämään.
Vladimir Putin haluaa ylläpitää jännitteitä niin pitkään kuin mahdollista.
Suomen ja Ruotsin tulisi Patrik Oksasen mukaan valmistautua hakemaan Naton jäsenyyttä.
USA:n rokotetutkimusinstituutin johtajan mukaan vielä ei voi sanoa, päätyykö uusi muunnos vallitsevaksi.
Amerikkalaiskenraalin mukaan Kiina ohittaa USA:n avaruuteen liittyvissä suorituskyvyissä kymmenessä vuodessa.
Keir Gilesin mukaan Euroopalla on edessään ratkaisun hetki.
Euroopan turvallisuustilanne on Brian Whitmoren mukaan vakavasti järkkymässä.
Jo ensimmäisinä päivinä Eva Mozes Kor kohtasi leirin karun arjen.
Venäjän ensimmäinen presidentti yritti 1990-luvun lopulla samaa kuin seuraajansa Vladimir Putin nyt.
Htet Linn Swen mukaan kansaa jäljitetään pankkitilien avulla.
Maria Snegovajan mukaan Kremlin Ukraina-vaatimukset muuttuvat kaiken aikaa.
Venäjä on Paul Grodin mukaan muuttumassa yhä vihamielisemmäksi länttä kohtaan.