Verkkouutiset

Tehosteannoksia mainostava kyltti Lontoossa. / LEHTIKUVA / AFP Daniel Leal

Kolmas rokotus vähensi koronakuolleisuutta 90 prosentilla

Kahden annoksen antama suojavaikutus alkaa heikentyä noin puolen vuoden jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaviruksen kolmas annos vähentää merkittävästi taudin aiheuttamaa kuolleisuutta.

Uuden rokotusstrategian taustalla on havainto, jonka mukaan kahdesta annoksesta koostuvan rokotussarjan teho deltamuunnosta vastaan alkaa laskea ajan myötä. Maailmalla tilanteeseen vastattiin ensimmäisten joukossa Israelissa, jonka terveysministeriö hyväksyi Pfizer-BioNTechin rokotteen kolmannen annoksen jo heinäkuun lopulla.

New England Journal of Medicine -tiedelehdessä julkaistu tutkimus pohjautui yli 800 000 israelilaisen aineistoon. Yli 50-vuotiaiden ryhmä oli saanut toisen annoksensa vähintään viisi kuukautta aiemmin. Kolmannen annoksen saaneiden kuolleisuutta vertailtiin vain kaksi annosta saaneiden kuolleisuuteen ottamalla huomioon myös sosiodemografiset tekijät ja muut perussairaudet.

Tehosteryhmässä kuolemia kirjattiin 65 kappaletta ja verrokkiryhmässä 137 kappaletta. Taustatekijöiden jälkeen koronan aiheuttaman kuolemanriskin arvioitiin olevan 90 prosenttia vähäisempi tehosteryhmässä.

Tutkijat huomauttavat, että kolmannen annoksen tarpeellisuudesta on käyty vielä viime viikkoina väittelyä monissa maissa.

– Tutkimuksessa saatu näyttö osoittaa tehosteannosten pelastavan ihmishenkiä merkittävällä tavalla. Havainto voi auttaa ratkaisemaan asian, tutkimuksessa todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)