Artikkelit: Talous

Finnwatch epäilee SOK:n, Keskon ja Tuko Logisticsin uutta ananasmehutoimittajaa Vita Food Factorya vakavista ihmisoikeusloukkauksista.
Tekesin kautta sijoitetut valtion verovarat ovat tuottaneet uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja.
Uusituvan energian tukia maksettiin viime vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä 8,2 miljoonaa euroa eli miljoona euroa enemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla.
Pitkittynyt taloustaantuma ja julkisen talouden vajeet ovat johtaneet jo 5,2 miljardin euron veronkorotuksiin tällä hallituskaudella.
Kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) toimenpidealoite First North -markkinapaikan yhtiöiden verokohtelusta keräsi yhteensä 108 kansanedustajan allekirjoitukset.
Elinkeinoelämän eri toimialojen luottamusindikaattorit kääntyivät laskuun tammikuussa.
Kuluttajien näkemykset taloudesta ovat kohentuneet viime kuukausina selvästi.
Luottamusindikaattorit eivät lupaa pikaista elpymistä Suomen talouteen.
Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteinen palvelu osakeyhtiön sähköiseen perustamiseen on ollut suosittu.
Finpron mukaan suomalaisyrityksien innovatiivisiille tietoturvaratkaisuille löytyy kysyntää lisääntyneiden tietoturvauhkien johdosta.
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan mahdollisuutta kartellien kriminalisoimiseksi, kertoo sanomalehti Karjalainen.
Sanomalehti Kalevan mukaan Säteilyturvakeskus STUK pitää "vähän yllättävänä" Fennovoiman aietta käyttää polttoaineena kierrätettyä uraania.
Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagarde pitää euroalueen inflaatiotasoa liian alhaisena, kertoo BBC. Hän puhui Maailman talousfoorumissa Davosissa viikonloppuna.
Suomen Yrittäjät esittää verokannustinta henkilöyhtiöille ja elinkeinonharjoittajille, joita yhteisöveroale ei koske. Näin turvattaisiin liiton mukaan niiden kyky jatkaa työllistämistä.
Uuden kaksion rakentamiskustannus on puolitoistakertaistunut 20 vuodessa. Syynä ovat kaavoitus- ja rakennusmääräyksillään, kirjoittaa perjantain Tekniikka&Talous-lehti.
Uudet digitaaliset markkinat ovat suurempia kasvun lähteitä kuin niiden syrjäyttämät perinteiset toimialat.
Rakennusteollisuus RT pelkää asuntolainojen ns. lainakaton hyydyttävän entisestään asuntomarkkinoita, jos se otetaan käyttöön nykyisessä suhdannetilanteessa.
Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki ihmettelee, milloin hallitus luopuu tavoitteestaan tasapainottaa taloutta puoliksi veronkorotuksin ja puoliksi menosäästöin.
Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan meneillään olevasta talouden laskukaudesta tulee Suomen pisin rauhanajan laskukausi ainakin 150 vuoteen.
Vähittäiskaupan myynti laski joulukuussa 0,9 prosenttia viime vuoden joulukuusta.
Asuinrakentamisen volyymi eli kiinteähintainen arvo väheni marraskuussa 9,2 prosenttia vuoden takaisesta
Euroopan keskuspankki on huolissaan euromaiden välisistä eroista kokonaistuotannon kasvussa.
Espoon Keilaniemessä uskotaan, että kännyköiden myynti Microsoftille vahvistaa Nokian tulosprofiilia merkittävästi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää valitettavana suomalaisten yritysten vähäistä roolia Maailman talousfoorumissa (World Economic Forum).
Itella sanoo joutuvansa sopeuttamaan toimintaansa perinteisen postin voimakkaaseen kysynnän laskuun, joka on seurausta sähköisen viestinnän nopeasta lisääntymisestä.
Nokian liikevaihto ilman kännyköitä eli jatkuvien toimintojen liikevaihto laski loka-joulukuussa vuodentakaisesta 21 prosenttia 3,48 miljardiin euroon. Liikevoitto laski 17 prosenttia 274 miljoonaan.
Suomalaisyrittäjien mielestä peruspalveluministeri Susanna Huovinen on myrkyttänyt ilmapiirin ja uskon suomalaisoluen vientimahdollisuuksiin, kertoo Kauppalehti.
Viime vuoden kolmannella neljänneksellä perustettiin eniten yrityksiä kaupan alalle. Edellisellä neljänneksellä useimmat toimintansa lopettaneet yritykset löytyvät myös kaupan alalta.
Asuntokuntien velat ovat 10 vuodessa reaalisesti kaksinkertaistuneet. Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli toissavuonna pelkästään asuntovelkaa keskimäärin 180 prosenttia vuosituloistaan.
Energiayhtiö Fortumin mielestä komission esitys EU:n ilmastopolitiikaksi on askel oikeaan suuntaan mutta se ei poista tavoitteiden päällekkäisyyttä.
Euroopan komission julkistaman energiapaketin jatkovalmistelussa on varmistettava, että se parantaa ilmastoratkaisuja tarjoavan metsäteollisuuden kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla, vaatii Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
Kemianteollisuus ry:n mielestä EU:n komission esitys ilmasto- ja energiatavoitteista on johdonmukainen jatko nykyiselle mallille. Samalla se kuitenkin kasvattaa eurooppalaisen teollisuuden kustannuksia.
Euromaiden julkinen velka on yhä korkealla, joskin se laski viime vuoden kolmannella neljänneksellä ensi kertaa sitten vuoden 2007.
EU-komission ehdotuksen mukaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikassa jäsenmaita sitoo vain kasvihuonepäästöjen vähentäminen.
Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan Rautaruukin yritysjärjestelyt varmistavat tuotannon jatkumisen Suomessa.
Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä on nimennyt tukialueeksi äkillisen rakennemuutoksen alueena Salon seutukunnan. Itä- ja Pohjois-Suomen suuralue on harvan asutuksen perusteella automaattisesti korkeimman tukitason alue.
Rauman kaupunki aikoo perustaa telakka-alueelle raskaan konepaja-teollisuuden teollisuuspuiston.
Rautaruukki ja ruotsalainen teräsvalmistaja SSAB aikovat yhdistää liiketoimintonsa.
Euroalueen talouden elpyminen vahvistuu asteittain tänä ja ensi vuonna, ennustaa kymmenen eurooppalaisen tutkimuslaitoksen Euroframe-ryhmä.