Osana sopeuttamisohjelmaa Itella aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka voivat vähentää 1200 työpaikkaa perusjakelussa. Tästä osa voidaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen ja luonnollisen poistuman kautta.
Yhtiön tiedotteen mukaan postialan murros oli viime vuonna dramaattisempi kuin ennakkoon osattiin odottaa. Perinteisen postiliikenteessä väheneminen jatkui koko vuoden voimakkaana ja kiihtyi entisestään vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Viimeisellä neljänneksellä osoitteellisia kirjeitä jaettiin 7 prosenttia ja sekä sanoma- että aikakauslehtiä 8 prosenttia vähemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Osoitteellisia kirjeitä, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä jaettiin yhteensä viimeisellä neljänneksellä yli 36 miljoonaa kappaletta vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Osoitteellisten kirjelähetysten volyymit laskivat vuoden aikana edellisvuoteen verrattuna 6 prosenttia, kun vielä vuotta aiemmin lasku oli 4 prosenttia.
Tälle vuodelle Itella odottaa volyymilaskun kiihtyvän edelleen ja olevan jopa yli 10 prosentin luokkaa.
– Me olemme Suomessa nyt saman rakennemuutoksen edessä, mitä muissa länsimaissa on jouduttu tekemään paljon aiemmin. Useamman vuoden jatkunut raju kysynnän lasku yhdistettynä heikentyneeseen kannattavuuteen ja asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin tarkoittaa, että Itellan on pakko tehdä rakenteellisia uudistuksia ja tehostaa toimintaansa. Tämä edellyttää valitettavasti myös henkilöstöjärjestelyjä, selittää Itellan toimitusjohtaja Heikki Malinen.
Hänen mukaansa konsernin liiketulos on heikentynyt nopeasti ja liiketulos painui tappiolliseksi tammi-syyskuussa 2013. Ilman uusia tehostamistoimia konsernin kannattavuutta ei saada parannettua.
– Tehostamisia tarvitaan myös siksi, että jo toteutetut säästöt ja hinnankorotukset eivät enää riitä pitämään yhtiötä plussalla. Tavoitteenamme on pitää jakelukustannukset tulevina vuosina maltillisina, Malinen sanoo.
Tämän vuoksi Itella Posti Oy käynnistää 29. tammikuuta yt-neuvottelut, joiden piirissä on perusjakelun henkilöstö. Tämänhetkisen arvion mukaan vähennystarve on yhteensä enintään 1 200 työpaikkaa, josta osa voidaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen ja eläköitymisen kautta. Arvioitu irtisanomistarve on enintään 800 vakituista henkilöä. Tarkempi irtisanomistarve selviää neuvottelujen aikana.
Neuvottelujen piirissä on yhteensä 8 500 vakituista henkilöä. Itella-konsernin henkilöstömäärä on noin 26 000.
Malinen sanoo, että toiminnan uudistukset eivät vaikuta Postin yleispalveluun.
– Itellan keskeisenä tavoitteena on vastata jatkossakin Postin peruspalvelujen laadukkaasta hoitamisesta kaikkialla Suomessa. Asiakaskäyttäytyminen on muuttunut peruuttamattomasti ja meidän pitää uudistaa Posti vastaamaan asiakkaiden tulevia tarpeita, hän sanoo.
Irtisanottavat työntekijät ovat oikeutettuja muutosturvaan, joka pitää sisällään työsuhteen kestoon suhteutetun rahallisen kertakorvauksen, eläkeratkaisuja sekä lakimääräiset muutosturvaan liittyvät toimenpiteet. Esimerkiksi yli 12 vuotta talossa työskennellyt jakaja saa 6 kuukauden irtisanomisajan palkan lisäksi 6 kuukauden palkkaa vastaavan summan.