Puolueet aika harvoin aikaansaavat rohkeita uudistusohjelmia. Juuri nyt sellaisia kuitenkin tarvitaan. Nyt eletään yhteisvaluutan ja globaalin talouden rakennemuutoksen vaativissa oloissa.
Keskustan työreformi 1990-luvun loppupuolella oli rohkea keskusteluasiakirja, jossa haettiin ratkaisuja isoihin yhteiskunnan ongelmiin. Suomi oli 1990-luvun loppupuolella nopean kasvun vuosista huolimatta kolmen ison ongelman – suurtyöttömyyden, korkean valtionvelan ja raskaan työn verotuksen – ongelmakehässä.
Kyse ohjelmassa oli erityisesti työn tekemisen, teettämisen sekä yrittämisen kynnysten alentamisesta ja verotuksen ja sosiaaliturvan uudistamisesta ja paremmasta yhteensovittamisesta. Olin mukana tekemässä.
Keskusteluasiakirjan nimi olisi paremminkin voinut olla ”Hyvinvointireformi”, sillä hyvinvoinnin turvaamisesta siinä ole kyse. Julkisuudessa keskusteluasiakirjan joihinkin keskeneräisiin yksityiskohtiin tartuttiin räikeästi ja vääristellen. SAK:n sisältä, nykyisen perussuomalaisen Matti Putkosen ollessa keskeinen toimija, lähdettiin uudistusta leimaamaan yksityiskohtien perusteella tyyliin ”Isäntävalta työpaikoille”, ”Tukiaisilla keinottelu kunniaan” tai ”Naiset kotiin – kartanon rouvalle valtion varoilla kotiapulainen”. Puoluejohdon vaihdettua asiakirja sitten ”haudattiin Atlantin pohjaan”. Se oli turha liike, sillä suurin osa keskusteluasiakirjan esittämistä uudistuksista on sittemmin Suomessa toteutettu.
Muistelua voisi jatkaa sillä, että Suomen julkisen talouden mittarit olivat vuonna 2006, kun lähdin Luxemburgiin eduskunnasta valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta, Euroopan unionin parhaita. Tosin suhdanneluontoiset tekijät ja osin myös velkavetoinen kasvu olivat tuoneet ylimääräistä hyvään julkiseen talouteen meilläkin. Sitten vuonna 2008 finanssi- ja talouskriisi ja globaalin talouden rakennemuutos iskivät vientivetoisen Suomen talouteen todella pahasti. Ei auttanut, vaikka omat pankkimme olivat kunnossa. Talous ei ole nyt kasvanut viiteen vuoteen ja vientiteollisuuden pohja rapautuu koko ajan. Julkinen velka on kasvanut ja hipoo jo talous- ja rahaliiton kriteeriä hälyttävästi. Suomi on nyt pahemmassa nopeasti kasvavan julkisen velan, kestävyysvajeen ja kiristyvän verotuksen ongelmakehässä kuin työreformin aikaan.
Yritysten kanssa keskusteluissa nousee nyt esille erityisesti kolme ongelmaa: 1. Pankit joutuvat sopeutumaan tilanteeseen, jossa vähänkään riskipitoisille lainoille tulee varata enemmän ensiluokkaista omaa pääomaa. Näin kaikki kannattavatkaan investoinnit eivät saa rahoitusta. 2. Julkisten menojen kasvu ei voi jatkua, sillä lisävelkaantuminen muodostaa jo riskin ja lisäverot ja maksut kiertyvät vientituotteidenkin hintoihin. 3. Yritykset ovat kovassa kilpailuissa ja erilaisissa tilanteissa ja paljon enemmän joustavuutta, ja ketteryyttä tarvitaan vaikeuksista selviämiseksi.
Suomessa uudistuksia pantiin 1990-luvulla Antlantin pohjaan, mutta Saksassa talouden rakenteita uudistettiin tuolloin. Nyt Saksan talous porskuttaa erityisen vahvasti. Muun ohella Saksan talouden nousun ja uudistusten keskeisiä elementtejä olivat ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ajallinen rajaaminen ja matalapalkkatyön mahdollistaminen valtion tuen turvin. Byrokratiaa Saksassa purettiin, eikä kustannuksia ole 2000-luvulla Saksassa päästetty karkaamaan.
Työreformiasiakirjasta voisi vieläkin nostaa kaksi herkkää asiaa, jotka jäivät vaiheeseen. Globaalissa kilpailussa vaikeuksista selviämiseksi tarvitaan joustavuutta enemmän erilaisissa olosuhteissa toimiville erilaisille yrityksille. Paikallisesti pitää voida toimia ketterästi tietyin reunaehdoin silloin, kun työpaikkojen ja yrityksen olemassaolo ovat vaarassa ja kyseessä.
Työreformiasiakirjassa oli malli sosiaalimaksujen porrastaminen matalapalkkatyötä suosivalla tavalla. Mallia sittemmin vähän kokeiltiinkin Suomessa mutta hyvin vaatimattomasti. Ihmisten pitää tulla toimeen palkallaan, ja toisaalta työn tekemistä pitää suosia ja työllistämiskynnys olla riittävän alhaalla. Suomessakin Saksan tapaan pitäisi tehdä rohkea yritys löytää malli, jossa nämä kaksi asiaa voisivat myönteisesti yhdistyä.
Taloustalkoissa tarvitaan kaikkien yhteistä ponnistusta ja erityisesti myös niiden, joilla menee hyvin. Jos Suomen velkaantuminen ja vientiteollisuuden rapautuminen saavat jatkua nykyisellään, on seurauksena suomalaisen hyvinvoinnin rapautuminen. Siksi tarvitaan taivastelun sijasta aitoa uudistamisen tahtoa. Pitääkö uudistamistahtoa hakea sukeltamalla Atlantin pohjaan?