Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK aikoo syksyn ja kevään aikana suorittaa markkinavalvontaa ja selvittää ravintoloissa mahdollisesti ilman asianmukaisia sopimuksia esitettäviä jääkiekon SM-liigan kisalähetyksiä.
Energiatukien hallinnoinnissa on pääosin noudatettu kansallista lainsäädäntöä, mutta myös EU:n valtiontukisäädökset tulee huomioida, muistuttaa Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.
Paljon sokeroituja juomia ja ruokia syövät saattavat sairastua muita helpommin hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseen, tuore brasilialaistutkimus osoittaa.
Sosiaali- ja terveysministeriö esittää terveysvaikutusten arviointia ja riittävää puskurivyöhykettä tuulivoimaloille. Ympäristöministeriö vääntää kättä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.
Harjoituksen kuvitteellisena taustatilanteena on kiristynyt kansainvälinen tilanne, josta on aiheutunut tietoverkkohyökkäyksiä ja niiden johdosta puolestaan monia vakavia seurauksia. Käyttäjä on hyökkäyksissä usein heikoin lenkki.
Keskustan kansanedustaja Tuomo Puumala vaatii yli 65-vuotiaiden maksuttoman kalastusoikeuden säilyttämistä. Aiemmin asiaan on ottanut kantaa sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne.
Palvelualojen ammattiliiton varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen (vas.) ei löydä perusteita eripituisille irtisanomisajoille ja -korvauksille. Hän nostaisi työntekijöiden irtisanomisajat ja -korvaukset johtajien tasolle.
Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä on huolissaan pentutehtailun lisääntymisestä. Hän toivoo, että asia huomioidaan eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satosen mukaan työryhmän tehtävänä olisi varmistaa, että poliisin, yleisen turvallisuuden ja oikeuslaitoksen toimintaedellytykset taataan.
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on huolissaan eläkeratkaisun vaikutuksista korkeasti koulutettujen asemaan. Hän kehottaa vielä hiomaan lopullista ratkaisua.
Kristillisdemokraatit kutsuvat itseään perhepuolueeksi, mutta puheenjohtaja Päivi Räsäsen olisi uskottavuussyistä syytä lopettaa nämä puheet, teilaa keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen.