Artikkelit: Kotimaa

Jos Suomella ei olisi ydinenergia-alan yhteistyösopimusta Venäjän kanssa, Loviisa ei saisi ydinpolttoainetta eikä Fennovoima reaktoriaan.
Suomalaisista 45 prosenttia antaisi pääministeri Alexander Stubbin (kok) johtamalle hallitukselle luottamuslauseen, jos joutuisi äänestämään asiasta, selviää Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä.
Käräjäoikeus päättää perjantaina terrorismista epäiltyjen vangitsemisesta. Presidentti Sauli Niinistön mielestä väkivaltaan muualla syyllistyneiden tulo takaisin Suomeen on otettava vakavasti.
Edullisinta asunto-osakkeen välitystä saa Effortia Oy:n tekemän vertailun mukaan juuri nyt Oulussa.
Akupunktiota käytetään joskus pitkäaikaisten polvikipujen hoitoon, mutta tuoreen australialaistutkimuksen mukaan hoidot eivät todennäköisesti tepsi.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulle kävi kyselytunnin alussa sekaannus.
Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara ehdottaa muutosta ydinenergialakiin.
Keskustan kansanedustajat kävivät pääministeri Alexander Stubbin väitettyjä Nato-lausuntoja vastaan.
Maailmantalouden virkistyminen ei riitä korjaamaan Suomen talouden ongelmia, pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo.
Työtuomioistuin on tuominnut Tehyn ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHon hyvityssakkoihin työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.
Kokoomuksen kansanedustajat Pauli Kiuru ja Timo Heinonen vaativat asiamiesjärjestelmän käyttöönottoa EU:n ulkopuolella asuvien henkilöiden Suomessa olevien kiinteistöjen omistuksessa.
Turvapaikanhakijoiden vastaanottopaikkojen tarve on kasvussa, kertoo Maahanmuuttovirasto.
Hallitus haluaa tehdä tekijänoikeuslakiin teknisiä parannuksia.
Eduskuntakyselyssä halutaan personal trainereille lisenssit tai ammattitutkinto.
Armeijauudistukseen liittyvät irtisanomiset ovat jäämässä alle 150 hengen.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoasioihin liittyvien kantelujen ja muistutusten käsittelyyn ehdotetaan tarkennuksia.
Hallituksen torstaina eduskunnalle jättämän lakiesityksen mukaan jatkossa valtio maksaisi turvakotipalvelujen tuottajille korvausta palvelujen järjestämisestä.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) on kutsunut talouspoliittiseksi erityisavustajakseen Maarit Kaltion.
Nuuskaa on alettu käyttää 2000-luvulla yhdessä savukkeiden kanssa yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.
Kd:n Asmo Maanselkä perustelee puolueensa lehdessä 6+6 -vaalisuunnitelmaansa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailulla Kanadassa 8.-11. lokakuuta.
Ammattiliitto Pron ja Raha-automaattiyhdistyksen kiista toimihenkilöiden työehtosopimuksesta näyttää kärjistyvän.
Suomalaisen työn arvopohjassa on ennusmerkkejä murroksesta.
Tuomareiden työuupumus ja kokemus siitä, että eivät riittävästi ehdi perehtyä läheskään kaikkiin juttuihin kertovat oikeuslaitoksen liian kireälle vedetystä rahoitustilanteesta, arvioi Suomen Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jorma Tilander.
Korkein oikeus antoi torstaina ratkaisun, jolla se piti voimassa Helsingin hovioikeuden päätöksen Antti Rinteen rikossyytteiden hylkäämisestä.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat vetoavat Tilastokeskukseen, jotta se peruisi vaalitilastointiin esitetyt säästötoimet.
Jonottaminen ja luvatuista aikatauluista lipsuminen närkästyttävät suomalaisia eniten asiakaspalvelussa.
Turun yliopistolla oli merkittävä rooli Nobel-palkinnon saaneen tutkijan idean työstämisessä.
Aleksanteri-instituutin Hanna Smith sanoo Kainuun Sanomissa, että Venäjän kysymys Suomelle on tulossa.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi täpärän äänestyksen jälkeen kaupungin palveluliikelaitoksen Palmian jakamisen ja osittaisen yhtiöittämisen.
Yle Uutiset kysyi elo–syyskuun vaihteessa kaikilta Suomen tuomareilta heidän työpaineistaan.
Raskausdiabeteksen riskiä voi pienentää noudattamalla terveellistä ruokavaliota, liikkumalla runsaasti ja välttämällä ylipainoa ja tupakointia ennen raskautta, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Syvään laskimoveritulppaan tai keuhkoveritulppaan sairastuvat ovat suuressa kuolemanvaarassa sairastumista seuraavan vuoden ajan, mutta riski näyttäisi säilyvän jopa vuosikymmeniä, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomi on jo nyt Nato-yhteensopivampi kuin puolet nykyisistä Nato-maista.
Muutos 11 -puolueen ainoa kansanedustaja on tehnyt eduskuntakyselyn poliisin tiedotusohjeista.
Lähes jokainen Yle Uutisten kyselyyn vastannut tuomari sanoo, että oikeudessa juttuja hoitavien lakimiesten ammattitaito ei aina ole riittänyt jutun ajamiseen.
Eduskunnan sivistysvaliokunta ehdottaa keskiviikkona valmistuneessa mietinnössään, että kansalaisaloitteeseen "Järkeä tekijänoikeuslakiin” sisältyvä lakiehdotus hylätään.
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan demarikansanedustajat vaativat, että työttömien työkyvyttömien mahdollisuutta päästä eläkkeelle järkevöitetään.
Teknologian tutkimuskeskus VTT tutki kansainvälisessä hankkeessa autojen välisiä, langattomaan kommunikaatioon perustuvia uusia varoitusjärjestelmiä ja niiden käytön vaikutuksia liikenteessä.
Eduskunnassa väiteltiin jälleen lapsilisien leikkauksista.