Artikkelit: Kotimaa

Matkustajamäärät kasvoivat kymmenellä prosentilla viime vuoteen verrattuna.
Silloinen ulkoministeri hankki ulkopuolisen tahon selvittämään al-Holin leirillä olleiden asiaa. Sopimukset ja viestit kertovat vaietusta järjestelystä.
Valvonnan perusteella liikenteessä tavataan usein viritettyjä kulkuneuvoja.
Moni kesätyöntekijä jää ilman tärkeitä tietoja, jotka työnantajan kuuluisi hänelle antaa.
Sähkösopimusvertailujen määrä nousi elokuun lopussa lähes kaksinkertaiseksi normaaliin verrattuna.
Liikennevirrassa siis viitisen prosenttia kuljettajista ei kiinnitä huomiota valojen käyttöön.
Näihin aikoihin vuodesta hirvet liikkuvat aktiivisimmin ja aiheuttavat eniten onnettomuuksia liikenteessä.
Noin joka kymmenes metsänomistaja ei tiedä, mitä tehdä.
Pääministerin mukaan talous lähtisi puolen vuoden, vuoden sisällä elpymään.
Valtiovarainministerin mukaan RKP:llä on perjantaihin asti aikaa suoristaa rivinsä.
EU:n kaavailema lyijyammuskielto huolettaa Reserviläisliittoa.
Muutos on kirjoittajan mukaan päivänselvä.
Mortti-manulille sanottiin hyvästit tiistaina.
Syksystä on tulossa tavallista lämpimämpi ja sateisempi.
Johanna Ojala-Niemelä pitää tekoja tuomittavina, mutta katsoo ne sovitetuiksi.
Eläimen uskotaan toipuvan kokemastaan koettelemuksesta.
Harjoitukset järjestettiin keskisessä Suomessa.
Ulkoministerin mukaan Nato-jäsenyys poisti viimeiset epäilyt siitä, missä joukossa Suomi seisoo.
Perustuslain tulkinta on kansanedustajan mukaan ylikireää.
Laitteella voidaan pestä kuona-aineita muistisairaiden ihmisten aivoista ja auttaa aivojen lääkinnässä.
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen väläyttää näkemyksiään, mitä puolue voisi käytännössä tukea.
Yhtiö suunnittelee myös pelipaikkojen määrän vähentämistä.
Tauolla olleet yön yli risteilyt palautetaan, laivayhtiö kertoo.
Käyttäjän selaushistoriaa voidaan hyödyntää mainosten kohdentamisessa.
Kokoomusedustajien mukaan hallitus rakentaa Suomea, jossa yrittäjällä on mahdollisuus ottaa riskejä ja onnistua.
Viesti, jossa viholliskuvaa maalataan tällä tasolla, on syytä kansanedustajan mukaan huomioida.
Lääkäreiden mukaan perusterveydenhuollon tilanne on heikentynyt uudistuksen jälkeen.
Eduskunnan puhemies esitteli ensimmäisen istuntoviikon ohjelman.
Sauli Niinistö toivottaa Yrittäjänpäivän tervehdyksessään menestystä kaikille yrittäjille.
Arto Jääskeläisen mukaan valitsijayhdistysilmiö näkyy tulevissa presidentinvaaleissa.
Jalankulkijalle on annettava esteetön kulku suojatiellä.
Neuvottelut eivät kohdistu suoraan junahenkilökuntaan tai veturinkuljettajiin.
Suomessa on ainakin 1500 kriittisen teknologian yritystä.
EVA katsoo, että sääntely on lisääntynyt hallitsemattomasti ja viranomaistoiminta on kirjavaa.
Lentoliikenteen ostojen taustalla oli alun perin koronapandemia.