Petteri Orpo KL:lle: Pahin kuoppa ja talouden yleinen pysähdys on nyt käsillä

Pääministerin mukaan talous lähtisi puolen vuoden, vuoden sisällä elpymään.
Pääministeri Petteri Orpo. LEHTIKUVA/KIMMO PENTTINEN
Pääministeri Petteri Orpo. LEHTIKUVA/KIMMO PENTTINEN

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan suhdanteet eivät juurikaan vaikuta hallituksen politiikkaan. Budjetin alijäämä voi siten paisua nykyisestä, jos odotettua työllisten määrän lisäystä ei tule, hän sanoo Kauppalehdessä.

– Edeltävän (hallituksen) linjan jatkuminen johtaisi velkaantumisen kasvuun, nyt valittu sen laskuun ainakin laskennallisesti, Orpo toteaa.

Silti epäilyksiä on herättänyt esimerkiksi se, että absoluuttinen velan taso ei juurikaan laske, vaan valtiontalouden vaje pysyy kymmenen miljardin tuntumassa.

– Olen kysynyt valtiovarainministeriön johdolta viimeksi tänään (tiistaina), että onko arvioissa jokin muuttunut suhteessa hallituksen talouspoliittiseen linjaan. Riittääkö ja pitääkö se? Vastaus on kyllä. Se on hyvin tehty, sillä saadaan aikaan tämä muutos, Orpo sanoo.

Orpon mukaan nyt nähtävillä oleva talouden alamäki ei ole kuitenkaan ennustettua heikompi.

– Olen käynyt valtiovarainministeriön virkamiesjohdon kanssa läpi suhdannetta ja heidän arvionsa sitten kevään ei ole juurikaan muuttunut.

Poimintoja videosisällöistämme

Valtiovarainministeriö tuo tuoreen suhdanne-ennusteen parin viikon päästä budjettiriiheen, mutta näyttää siis siltä, ettei ennuste juurikaan muutu.

– Perusnäkymä on suhteellisen entisenlainen. En usko, että tulee suuria muutoksia, Orpo sanoo.

Pääministeri arvioi talousnäkymää myös vähän pidemmälle.

– Uskon siihen, että kun katson ennusteita, että pahin kuoppa ja talouden yleinen pysähdys on nyt käsillä. Talous lähtisi kuitenkin puolen vuoden, vuoden sisällä elpymään.

Suhdanteeseen vaikuttaa oleellisesti korkotaso. Orpo varoo sekaantumasta EKP:n korkopolitiikkaan, mutta arvioi ”korkojen olevan lakipisteessä”.

– Suomen taloudelle jatkokoronnostot olisivat hankalia. Se on hinta, mikä joudutaan maksamaan inflaatiosta, hän toteaa Kauppalehdelle.

Riikka Purran mukaan muutos vaikutti paperilla hyvältä, mutta ei toiminut käytännössä.
Kansanedustajan mukaan SDP:n puheenjohtaja vaikuttaa kärsivän "pääministeritaudista" jo vuosi ennen vaaleja.
Kehysriihen päätöksiä puivat Sanna Ukkolan haastattelussa kokoomuksen Ville Valkonen ja SDP:n Joona Räsänen.
Mainos