Artikkelit: -FI

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu vaatii yleensä säästämistä ja sijoittamista.
Keskustan kunniapuheenjohtaja sanoo päättäneensä tehdä vielä yhden yrityksen keskustan pelastamiseksi.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n mielestä on hyvin huolestuttavaa, että julkisella sektorilla neuvottelutulokset jäivät syntymättä sopimusten voimassaoloaikana.
Ay-johtajat ovat nykyajan kapitalisteja.
Tammikuu oli suuressa osassa maata tavanomaista lauhempi, vain aivan pohjoisimmassa Lapissa kuukausi oli tavanomaista kylmempi.
Vuonna 1991 perustettu Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenmäärä ylitti 400 000 tammikuun lopussa.
Osakemarkkinoiden heikompi kehitysjakso ehkä lähestyy, ja sijoittajien on mietittävä teknologian merkitystä jokaisella toimialalla.
Eerikki Viljanen sanoo, että Sauli Niinistö puhui laajalla spektrillä. Pekka Haavisto löysi vihreitäkin teemoja.
Tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen puheet virkaanastujaisissa saivat kiitoksia kansanedustajilta.
Britannian entinen siirtomaa on ollut norsunluun suurimpia markkinapaikkoja.
Teollisuusliitto oli aiemmin ilmoittanut jättävänsä suuret tehtaat lakon ulkopuolelle.
Sauli Niinistön mukaan Suomen tärkein turvallisuuspilari on kansallinen, koska sen kehitys on suorimmin omassa vallassamme.
Palvelualojen ammattiliitto PAM lopetti toistamiseen lyhyeen neuvottelurupeamansa kiinteistöpalvelualan työehdoista.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen mukaan kukaan ei tiedä miten aktiivimallia sovelletaan. Hän sanoo ministerinkin olevan hukassa.
Insinööriliiton mielestä aktiivimallissa on valuvikoja, jotka ovat sen jäsenten ja muiden korkeasti koulutettujen kannalta haitallisia.
Eroamiset ovat uhanneet hallituksen niukkaa enemmistöä parlamentin alahuoneessa.
Myös ARA-asuntojen asukkaille suunnitelluista tulojen määräaikaistarkastuksista luovutaan.
Vahva suoritus loka-joulukuussa on Nokian mukaan osoitus yhtiön mobiilituotteiden edistyksestä.
Etelä- ja lounaisrannikolle kertyy perjantaiaamuun mennessä jopa 30 senttimetriä lunta.
Kansanedustaja valitaan tehtävään, mikäli eduskunta hyväksyy hänen pyyntönsä edustajantoimesta vapauttamiseksi.
Ähtäri Zoo kertoo solmineensa useita yhteistyökumppanuuksia eri yritysten kanssa.
Presidenttipeli ratkeaa tästä.
Lentokenttäpalvelujen kenttäavustajien työnseisaus toteutuu torstaista lauantaihin.
Alkoholin etämyyntiä koskeva rikosjuttu etenee korkeimpaan oikeuteen.
Vaasan ja Kajaanin keskussairaalat lisäsivät leikkauksia, kun valtiovalta halusi karsia leikkauksia tekeviä sairaaloita.
Suomen Yrittäjänaiset pitää aktiivimallia vastaan suunnattuja työnseisauksia ja mielenosoituksia järeänluokan protesteina.
Kävelykeskusta kulkee käsi kädessä keskustatunnelin kanssa.
Keskustassa pohditaan Paavo Väyrysen paikallisyhdistyksen erottamista puolueesta.
Tutkija arvioi, että uhat ovat tulleet aiempaa lähemmäksi ihmisiä.
Pääministeri sanoo SAK:n reaktiota todella suureksi pettymykseksi.
Matkalle osallistunut duuman ex-puhemies Sergei Naryshkin johtaa nykyisin Venäjän ulkomaantiedustelua.
Kenraali Paul Selvan mukaan Pohjois-Korea ei vielä pysty laukaisemaan ohjusta Yhdysvaltoihin asti.
Brittilehti pukee sanoiksi sen, mitä moni on Lennusta ajatellut.
Twitterissä mietitään r-sanan negatiivisen latauksen syntymistä.
Keskustan kansanedustaja hämmästelee SDP:n puheenjohtajan puheita hallituksen hyväksymästä aktiivimallista.
Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol uskoo 50 ISIS-terroristin pyrkivän Italiasta muualle Eurooppaan.
Kansanedustaja kannustaa oikeus- ja puolustusministeriä antamaan sotilaskodeille luvan järjestää ennakkoäänestyksiä.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n mielestä tulevien maakuntien on saatava päättää, miten ne järjestävät talous- ja henkilöstöhallintonsa.
Jos vuokrahuoneistossa häiriköidään niin, että joudutaan kutsumaan poliisit, vuokranantajan pitäisi saada tiedot kotikäynneistä.