Asiaa on ehdottanut Varusmiesliitto.
– Ehdotus on erittäin osuva, ja lainmuutokseen kannattaa ryhtyä. Lakia pitää muuttaa niin, että ennakkoäänestys voitaisiin järjestää sotilaskodeissa, vaikka ne eivät olekaan yleisesti avoimia. Puolustusvoimillakaan ei pitäisi olla mitään tätä vastaan, sanoo kansanedustaja Timo Heinonen (kok.).
Uudistuksen on arvioitu kasvattavan nuorten äänestysaktiivisuutta, minkä lisäksi varusmiespalvelusta suorittava saattaa viettää vaalipäivän myös palveluksessa. Tällä hetkellä esimerkiksi mahdollista, että varusmies joutuu olemaan molemmat äänestysviikonloput kasarmilla ja näin ollen äänioikeuttaan ei pääse hyödyntämään.
– On tärkeää varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus äänestää vaaleissa elämäntilanteesta riippumatta. Tällä hetkellä tämä oikeus toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Heinonen.
Sairaaloilla ja vankiloilla on jo nyt erityisluvat ennakkoäänestysten järjestämiseen.
– Toivottavasti ministerit tarttuvat asiaan ja muutos saataisiin voimaan jo ennen tulevaa maakunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaalien vaaliruuhkaa, toivoo Heinonen.