Verkkouutiset

HS: Keskustan piirijohtajat saaneet tarpeekseen Paavo Väyrysestä

Keskustassa pohditaan Paavo Väyrysen paikallisyhdistyksen erottamista puolueesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan piirijohtajilla alkaa tulla mitta täyteen. Moni katsoo, että nyt on aika saada Paavo Väyrynen ulos puolueesta, kertoo Helsingin Sanomat.

HS soitti kaikille keskustan 20 piirin puheenjohtajalle. Osan mielestä Väyryseen on suhtauduttu tähän saakka liian varovaisesti.

– Kentältä tuleva paine lisääntyy, että ratkaisu tähän pitäisi löytyä, sanoi Lapin piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi HS:lle.

– Kommentteja on tullut kentältä, että rajat ne on Paavollekin.

Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan Mari Kerolan mielestä Väyryselle pitää tehdä selväksi, ettei hän voi olla kahden puolueen jäsen.

Väyrynen on perustanut oman kansalais­puolueensa, mutta ei ole suostunut eroamaan keskustasta, jonka kunniapuheenjohtaja hän on.
Jotkut piirijohtajat toivovat myös kunniapuheenjohtajan tittelin viemistä Väyryseltä.

Presidentinvaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi lähtenyt Väyrynen sai enemmän ääniä kuin keskustan oma ehdokas Matti Vanhanen.

Keskustassa pohditaan nyt sitä, että puoluevaltuusto erottaisi Väyrysen paikallisyhdityksen puolueesta, koska Väyrysen kontrolloima yhdistys ei suostu erottamaan Väyrystä.

Puoluesihteeri Jouni Ovaskan mukaan asia noussee keskusteluun seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa helmikuun puolivälissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)