Keskustan puheenjohtaja pääministeri Juha Sipilä toteaa julkaisemassaan blogikirjoituksessa, että hallituksen tavoitteena on, että yhä useampi pääsee töihin. Yhtenä työllisyyttä vahvistavana toimenpidekokonaisuutena hän mainitsee lokakuussa 2016 työmarkkinajärjestöjen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta syntyneen niin sanotun kymppilistan.
– Aktiivimalli on osa tätä kokonaisuutta. Hallitus on sitoutunut seuraamaan muutoksen vaikutuksia, Juha Sipilä kirjoittaa.
Hänen mukaansa yhden toimen erottaminen kokonaisuudesta ei anna oikeaa kuvaa kokonaisuudesta.
– Toimenpiteiden kokonaisuus ei siis heikennä työttömän asemaa, vaan parantaa sitä. Toimenpiteiden kokonaisuus ei ole leikkaus, vaan sillä tavoitellaan työttömän työllistymisen helpottumista. Toimenpiteiden kokonaisuus ei ole missään tapauksessa kilpailukykysopimuksen vastainen.
Sipilän mukaan ”minulle yhdessä päättäminen ei ole sitä, että puolustetaan oikeuksia ja vastustetaan kaikkia velvollisuuksia. Kymppilista on hyvin mietitty ja valmisteltu tasapainoinen ja perusteltu kokonaisuus, ja siitä käytiin perusteelliset keskustelut”.
– Siihen nähden SAK:n reaktio on ollut todella suuri pettymys, pääministeri toteaa.
– Ihmisten on perjantaina vaikea päästä kauppoihin tai viedä lapsiaan päiväkoteihin ja kouluihin. Monet satamat pysähtyvät ja tehtaat seisovat.
Hallituksen päättämä toimenpidekokonaisuus on Sipilän mukaan työttömän kannalta hyvä eikä sillä voi perustella perjantain toimia.
– Lakkoilulle täytyykin olla jokin muu syy.
https://twitter.com/juhasipila/status/958689261020221442