Artikkelit: -FI

Asovanmeri oli esillä Venäjän ja Suomen presidenttien tunnin puhelinkeskustelussa.
LähiTapiolan ekonomistin mukaan epävarmuustekijöitä on ensi vuonna useilla rintamilla.
Laitilan suositusten mukaan alakoululaiset tulisivat kotiin kello 19.30 ja yläkoululaiset kello 21.
Nurmijärven kunnanjohtajan mukaan ruuhkamaksu ohjaisi asumista väärään suuntaan.
Osaavan työvoiman saatavuus rajoittaa avointen paikkojen täyttämistä yhä useammassa yrityksessä.
Puolue haluaa laajentaa keskustelua eläkeläisten ja vanhusten asemasta Suomessa.
Liikkumisen herkkyysalueet liittyvät rahaan.
Länsi-Jaavan rannikolla asuvia ihmisiä varoitetaan vaarallisista aalloista.
Vanhojen asuntojen kauppaluvut ovat vaisuja, vaikka talous on kasvanut kiitettävästi.
Perhe- ja peruspalveluministeri ja oikeusministeri ovat onnistuneet omien mielestä parhaiten työssään.
Espoossa hinnat nousivat, Helsingissä pysyivät ennallaan ja Tampereella laskivat.
Tähtitieteilijä kehuu Wienin kaupungin Unhashtag Wien -kampanjaa.
Kokoomusmepin mukaan epärealistiset mielikuvat heikentävät EU:n ulkorajojen turvallisuutta.
Oikeusministerin mukaan autoilun kallistuminen heikentäisi myös liikkumista työpaikoille.
Helsingin keskustassa sijaitsevan asunto-osakeyhtiön vapautuminen hintasääntelystä on osakkaille tuottoisaa.
Verkkomainoksia hyödyntävien bottien määrä vaikuttaa paisuvan vuosi vuodelta.
Suomi on pienenä avotaloutena ETLAn mukaan herkkä maailmantalouden huolille ja heilahteluille.
Vihreiden ja vasemmistoliiton tukijat ovat eniten metsähakkuiden vähentämisen kannalla.
Jukka Simola, 91, liputtaa kesäasunnollaan joka päivä.
Venäjän 14 rajanaapurista vain viisi kuuluu Natoon.
Kuvausteknologia on herättänyt huolta massavalvonnan kehittymisestä.
Konserttitaltioinnissaan rock-legenda kertoo, ettei hän koskaan edes käynyt tehtaassa sisällä.
Air Force Onen saapuminen aiheutti massiiviset turvallisuustoimet Al Asadin lentotukikohdassa.
Puolan, Italian ja Romanian kansalaisten toivotaan helpottavan armeijan miehistöpulaa.
Israelin ilmavoimat tuhosi Iranin asevoimien tukikohtia Syyriassa.
Ministeriö haluaa toimenpidesuosituksia vesihuoltoon kohdistuvien riskien vähentämiseksi.
Veronmaksajien Teemu Lehtinen kehottaa kantamaan huolta tulojen yhteismäärän kasvusta.
Kiinan hallitus kehottaa kansaa tekemään lapsia "valtiota varten".
Jatkossakin kaikki vähän isommat maksut varmennetaan S-Pankin mukaan joka kerta.
Espoolaismiehen mukaan ei voi olla sattumaa, että asuntomurtoa yritettiin juuri silloin, kun talo oli tyhjä.
Joulun mustaa alusviikkoa seurasi New Yorkin pörssissä keskiviikkona raju nousu, mutta huomiselle ennustetaan taas laskua.
Kun sähköautoa ladataan työpaikalla, etua pitäisi periaatteessa verottaa.
Ville Skinnarin mielestä seuraavan hallituksen on puututtava köyhyysongelmaan.
Lapsettomat 30-40-vuotiaat pariskunnat maksavat yli 15000 euroa enemmän veroja kuin saavat etuuksia.
Günther Oettinger olettaa Britannian eroavan EU:sta maaliskuun lopussa.
Nordnetin maajohtajan mukaan vain harva löytää osakkeille vaihtoehtoisia edes jossain määrin houkuttelevia sijoituskohteita.
13 prosenttia Forssan ja Teuvan asukkaista pitää kotikuntaansa turvattomana.
STTK:n puheenjohtaja korostaa, että vastakkainasettelua jo eläkkeellä olevien ja nuorten välillä on vältettävä.
Elinkelpoisuusiän saavuttaneiden lasten elämä on turvattava, sanoo kansanedustaja.
Venäjällä pohditaan perustuslain muutosta, joka veisi rajat presidentin valtakaudelta.