Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on takertunut opetusministeri Li Anderssonin (vas.) rinnastukseen, että hallituksen ilmastotavoitteet ovat yhtä sitovia kuin työllisyystavoitteet.
– Lin viserrys on tahatonta ironiaa. Jos ilmastoon suhtauduttaisiin kuin työllisyyteen, päätökset pantaisiin työryhmään, jossa Greenpeacellä, öljy-yhtiöillä ja autoteollisuudella olisi kaikilla veto-oikeus. Ja Greta Thunberg olisi riitelijä, joka ei ymmärrä ”yhdessä sopimista”, Juhana Vartiainen kirjoittaa Twitterissä.
Li Anderssonin mukaan ”hallituksen ilmastotavoitteet ovat yhtä sitovia, yhtä painavia ja yhtä tärkeitä, kuin työllisyyteen ja talouspolitiikkaan liittyvät tavoitteet”.
– Vastuu ilmastotavoitteiden mukaisista päätöksistä on koko hallituksen, ja ihmisillä on lupa odottaa tuloksia myös ilmaston puolesta, Li Andersson kirjoitti.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi on jatkanut Juhana Vartiaisen ajatuksenkulkua ja havainnollistanut, mitä hallituksen työllisyyspäätökset tarkoittaisivat ilmastotavoitteiden osalta.
– Miettikää, jos hallitus toimisi tavoitteessaan kohti hiilineutraalia Suomea 2035 siten, että: 1) siirtäisi tavoitteen vuoteen 2065 heikentäen 2035 tavoitetta, 2) laskisi päätöksistään vain päästöjä vähentävät toimet ja 3) jättäisi huomiotta toimet, joilla samaan aikaan päästöjä lisätään, Juho Romakkaniemi kirjoittaa.
Vartiainen on lisännyt Romakkaniemen listaan vielä yhden kohdan.
– Ja kierrättäisi uudelleen vanhat päätökset uusina, Vartiainen toteaa.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti viime viikolla budjettiriihessään siirtää työllisyystavoitettaan vuodesta 2023 vuoteen 2029. Hallitus esitteli työllisyystoimista listauksen, johon ei ollut sisällytetty päätöksiä, jotka vähentävä työllisyyttä. Lisäksi osa työllisyyspäätöksistä oli tehty jo ennen budjettiriihtä.
Lin viserrys on tahatonta ironiaa. Jos ilmastoon suhtauduttaisiin kuin työllisyyteen, päätökset pantaisiin työryhmään, jossa Greenpeacellä, öljy-yhtiöillä ja autoteollisuudella olisi kaikilla veto-oikeus. Ja Greta Thunberg olisi riitelijä, joka ei ymmärrä "yhdessä sopimista" 😉 https://t.co/i3fVHkFZ3V
— juhana vartiainen (@filsdeproust) September 21, 2020
Ja kierrättäisi uudelleen vanhat päätökset uusina. https://t.co/eK2KYgXEuy
— juhana vartiainen (@filsdeproust) September 21, 2020
LUE MYÖS: