Jari Lindström paikallisesta sopimisesta: Hankala löytää kompromissia

Työministerin mukaan hallituksessa ei ole keskusteltu naamatusten irtisanomislain korvaamisesta paikallisella sopimisella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) irtisanomiskiistaan esittämässä ratkaisuehdotuksessa on se ongelma, että asia ymmärretään eri tavoin.

Sipilä sanoi, että hallitus voisi luopua irtisanomislaista, jos työaikalakia muutetaan eduskunnassa niin, että se koskee myös järjestäytymättömiä eli liittoon kuulumattomia työntekijöitä ja työnantajia.

– Jotkut saattavat ymmärtää sen niin, että se on se alkuperäinen kompromissi, jossa puhutaan luottamusmiehestä, vai onko se sellainen esitys, jossa puhutaan luottamusvaltuutetusta eli Suomen Yrittäjien malli. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Jälkimmäinen on ay-liikkeelle no go – ei käy, Jari Lindström sanoi toimittajille eduskunnassa.

Lindströmin mukaan hallitus on yksimielinen irtisanomislaista ja mistään muista vaihtoehdoista ei ole puhuttu.

Lindströmiltä kysyttiin, eikö luottamusmies/luottamusvaltuutettu-asiasta ole hallituksessa yksimielisyyttä.

– Ei olla keskusteltu (asiasta). Pääministerihän esitti tämän suorassa lähetyksessä, ja se tuli itsellenikin yllätyksenä, Lindström vastasi.

Lindström ei keksi kolmatta vaihtoehtoa

Lindströmin mukaan alkuperäinen kompromissi, jossa puhutaan luottamusmiehestä, ei kelpaa Suomen Yrittäjille.

– Enkä tiedä, miten hallituskumppanit tähän suhtautuu. Voi olla, että sielläkin on duubioita (epäilyjä).

Luottamusvaltuutettu puolestaan on perustavaa laatua oleva asia ay-liikkeelle.

– Niin kuin olemme kuulleet esimerkiksi (Superin puheenjohtajalta) Silja Paavolalta, tässä pureudutaan yleissitovuuteen, ja se on ay-liikkeelle fundamentti asia. Tästähän minä silloin aikoinaan nimenomaan varoitin ja sanoin, että se aiheuttaa ongelmia. Meillä on ongelmia nyt joka tapauksessa, Lindström sanoo.

– Kun olen sanonut, että olen pettynyt ay-liikkeeseen, niin olen pettynyt sen takia, kun puolustin tätä heille tärkeää asiaa ja oletin, että tällä me estämme isommat komplikaatiot (selkkaukset) tässä yhteiskunnassa, niin väärinpä arvasin. Meillä on joka tapauksessa tilanne tällainen, ja olen siihen kyllä pettynyt.

Lindströmin mukaan hallituksen ja ay-liikkeen yhteydet eivät kuitenkaan ole poikki, vaan keskusteluyhteys on olemassa.

– Kyllä me puhumme toisillemme.

Lindström sanoo, että hänen on vaikea nähdä, mikä voisi olla luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun väliltä löytyvä kolmas vaihtoehto.

– Silloin kun ensimmäinen kompromissiesitys oli pöydässä, olimme rakentaneet sinne tavallaan muurin, että olisi voitu hälventää Suomen Yrittäjien pelkoja siitä, että ammattijärjestöt tulevat, kuten he kuvasivat, huseeraamaan heidän järjestäytymättömille työpaikoilleen. Mutta se ei heille riittänyt. Tämä on aikalailla hankala tilanne löytää kompromisseja, jos ollaan joko-tai-tilanteessa.

Irtisanomislaki oli viimeinen pisara liitoille
Poimintoja videosisällöistämme

Lindströmiltä kysyttiin, voisiko hallitus jyrätä SY:n kannan, kun SY ei ole työmarkkinaosapuoli.

– Me emme ole mistään paikallisen sopimisen kuviosta keskustelleet naamatusten, vaan tämä on tapahtunut niin, että pääministeri Sipilä A-studiossa nosti tämän esille ja sitten (valtiovarainministeri) Petteri Orpo reagoi siihen kommentoimalla, että hän piti sitä positiivisena asiana. Mutta emme me ole istuneet pöytään kilpailukykyministerit eikä (puheenjohtaja)triokaan ole käynyt tätä läpi.

Lindström ei usko, että mitään sellaista uutta pakettia pystytään rakentamaan, että ay-kenttä hyväksyisi irtisanomislain. Hän sanoo kuitenkin, että hallituksenkin täytyy pohtia, löytyisikö tilanteesta jokin ulospääsytie.

Lindström arvelee, että irtisanomislaki oli viimeinen pisara eräille liitoille.

– Oma tulkintani on se, että se olisi voinut olla jokin muukin, ei välttämättä tämä. Eräillä liitoilla on tyytymättömyyttä tähän hallitukseen. Irtisanomislaki on syntipukkina, mutta taustalla on suurempaa epäluottamusta hallitukseen.

Lindström toivoo, että lainsäädännön arviointineuvosto käy irtisanomislain rivakasti läpi ja sen jälkeen asia tuodaan pikapikaa eduskuntaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)