Terroristijärjestö ISIS on nostanut vangittujen kannattajiensa vapauttamisen keskeiseksi tavoitteekseen, sanoo jihadismiin perehtynyt toimittaja Mina Al-Lami.
– Viimeisimmässä viikkolehti al-Nabassa, ISIS paljastaa miten ryhmään liittyvien mies- ja naisvankien vapauttaminen on ”prioriteettilistan kärjessä”, kehottaen militanttejaan keskittymään täysin tavoitteeseen, Al-Lami kirjoittaa Twitterissä.
Lehdessään ISIS viittaa viime viikolla suoritettuun hyökkäykseen, jossa järjestö väittää vapauttaneensa useita afganistanilaisessa vankilassa istuneita jäseniään.
Tutkijat ovat aikaisemmin arvioineet, että myös al-Holin ISIS-leirin pakoihin voi liittyä rikollisia tai terroristisia tahoja. Konfliktialueelta pakeneminen on erittäin vaikeaa, ja ne vaativat niin resursseja kuin ulkopuolista apua.
– Ketju. Isis kannustaa ja ohjeistaa vankilapakojen toteuttamisessa ja nostaa ne prioriteettilistan kärkeen. Toiminnalla on perinteet 2010-luvun alkuvuosilta ja pakojen merkitys ryhmän taisteluvoimalle on suuri, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Antti Paronen kommentoi Al-Lamin ketjua.
Al-Lamin mukaan etenkin Syyrian leirien naisvangit ovat terroristijärjestölle häpeän aihe, ja siksi ISIS haluaakin osoittaa toimivansa vankien vapauttamisen puolesta.
Thread: 1) #ISIS & prison breaks: In the latest issue of its weekly paper al-Naba, ISIS highlights how the goal of freeing male and female prisoners linked to the group is “at the top of its list of priorities”, urging its militants to totally focus on this goal
— Mina Al-Lami (@Minalami) August 6, 2020
Ketju. Isis kannustaa ja ohjeistaa vankilapakojen toteuttamisessa ja nostaa ne prioriteettilistan kärkeen. Toiminnalla on perinteet 2010-luvun alkuvuosilta ja pakojen merkitys ryhmän taisteluvoimalle on suuri. https://t.co/QcUJDxw7Dd
— Antti Paronen (@AnttiParonen) August 7, 2020