
Viron tiedustelun ex-johtaja: Itämeren kaapelirikot ovat pääasiassa sattumaa
Ulkomaan tiedustelun entinen apulaisjohtaja sanoo, että Venäjän hybridisotaan olisi vastattava samalla mitalla.

Ulkomaan tiedustelun entinen apulaisjohtaja sanoo, että Venäjän hybridisotaan olisi vastattava samalla mitalla.

Lapsiin kohdistuvia rikoksia ei tutkittu kohtuullisessa ajassa.

Kiina voi hyötyä Yhdysvaltojen toiminnasta Venezuelassa, arvioi asiantuntija.

Yhä useamman valtion asevoimat osallistuvat Marinera-tankkerin seurantaan.

Pääkaupungissa on tuskastuttu ruuhkiin.

Kotitalouksien tileillä lepää yhteensä yli 115 miljardia euroa.

Tuhottujen kohteiden määrän kerrotaan kasvaneen kolmasosalla edellisvuoteen verrattuna.

Huoltoasemaketju Teboil kuuluisi kaupan piiriin.

Yhdysvaltojen Venezuela-operaation heijastusvaikutuksia on Sławomir Dębskin mielestä vahvasti ylidramatisoitu.

Kyselyn mukaan ostovoima on kohentunut.

Useita junavuoroja on peruttu huonon sään takia.

Sähköautojen myyntimäärät kasvavat tasaisesti.

Asukkaan pitää testata laite ja ilmoittaa vioista eteenpäin.

Marco Rubion mukaan retoriikalla painostetaan Tanskaa.

Kolmessa vuodessa lentoyhtiöille on toimitettu 13 konetta.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)