Verkkouutiset

Donald Trump ja Jean-Claude Juncker tapasivat

USA:n presidentin ja EU-komission puheenjohtajan neuvotteluista uskottiin tulevan hankalat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan unionin komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat Washingtonissa keskiviikkoiltana. Mukana neuvotteluissa oli EU:n kauppapolitiikasta vastaava Cecilia Malmström.

Agendalla uskotaan olevan ainakin EU:n ja Yhdysvaltojen välejä hiertävät autotullit. Trump on uhannut asettaa eurooppalaisille autoille vähintään 20 prosentin lisätullit.

BBC:n arvioiden mukaan EU:n käyttämästä kielestä on huomattavissa, että tapaamiselle ei aseteta turhan paljon odotuksia. Juncker ja Trump tulevat kuitenkin hyvin toimeen, joten ainakin keskusteluyhteyden uskotaan olevan vahva ja hyvä.

Välejä hiertää EU:n Maailman kauppajärjestölle (WTO) tekemä kantelu Yhdysvaltain kesäkuussa asettamista teräs- ja alumiinitulleista. Neuvotteluissa pyritään välttämään tilanteen kuumeneminen kohti kauppasotaa.

EU:n erimielisyydet tiedossa

EU:ssa Yhdysvaltojen autotullit osuisivat lujimmin Saksaan. Epäsuhta tullien vaikutuksissa EU-jäsenmaiden välillä on johtanut siihen, ettei unionilla varsinaisesti ole yhtä yhteistä linjaa asiassa. Tämä vaikeuttaa Junckerin tilannetta neuvotteluissa, arvioi saksalaislehti Spiegel.

Myös Yhdysvaltain presidentti on hyvin tietoinen EU-maiden välisistä erimielisyyksistä. Trump tviittasi keskiviikkona EU:n tulevan Washingtoniin neuvottelemaan vapaakauppasopimuksesta.

– Minulla on idea heille. Sekä Yhdysvallat että EU poistavat molemmat kaikki tullit, esteet ja avustukset! Sitä voisi vihdoin kutsua vapaiksi markkinoiksi ja reiluksi kaupankäynniksi!

https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1021909900941815809?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1021909900941815809&ref_url=http%3A%2F%2Fwww.spiegel.de%2Fwirtschaft%2Fsoziales%2Fhandelsstreit-was-eu-kommissionspraesident-jean-claude-juncker-bei-donald-trump-erreichen-kann-a-1220053.html

Saksan tiedetään toivovan jonkinlaista sopimusta autotullien uhan peruuttamiseksi, jotta maan autoteollisuuden ei tarvitsisi pelätä tulleista koituvia seurauksia.

Ranskan kuitenkin tiedetään vastustavan Yhdysvaltain ja EU:n välistä vapaakauppasopimusta erityisesti maansa maatalouden suojelemisen takia.

EU on päässyt sopuun ainakin kahdesta asiasta, jotka voisivat olla asialistalla myös Junckerin ja Trumpin tapaamisessa. Jäsenmaiden johtajat sopivat toukokuussa, että EU:n tulisi käydä keskustelua energiapoliittisista kysymyksistä Yhdysvaltojen kanssa. Trump haluaisi myydä nesteytettyä maakaasua Eurooppaan.

Toiseksi, EU:ssa oltiin yksimielisiä siitä, että osa Maailman kauppajärjestön (WTO) säännöistä tulisi kirjoittaa uudelleen.

Spiegel uskoo, että Trumpia ei kiinnosta edes yrittää tehdä mitään sopimuksia EU:n kanssa. Trumpin uskotaan jo kohdistavan katseensa Yhdysvaltojen marraskuisiin välivaaleihin.

Presidentin uskotaan tekevän kaikkensa republikaanien voiton eteen. Jos se vaatii ankarampaa välirikkoa EU:n kanssa, Trump on valmis tekemään niin, arvioi Spiegel.

Juncker vaikean tilanteen edessä

Myös Wall Street Journalissa uskotaan Junckerin joutuvan ahtaille Trumpin kanssa. Lehden EU-viranomaislähde totesi komission puheenjohtajan olevan EU:n viimeinen oljenkorsi kauppasodan välttämiseksi.

Valkoisen talon tiedotteen mukaan tapaaminen keskittyy ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, terrorisminvastaiseen työhön, energiaturvallisuuteen ja talouskasvuun. Presidentti itse on kuitenkin Twitterissä uhonnut laittaa EU:n koville erityisesti tullikeskusteluissa.

– Maat, jotka ovat kohdelleet meitä epäreilusti kaupankäynnissä jo vuosia, ovat tulossa Washingtoniin neuvottelemaan asiasta, Trump tviittasi tiistaina.

https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1021713905020817413

Heti ensimmäisen EU:lle kohdistetun tviittinsä jälkeen hän uhitteli EU:ta uusilla tulleilla. Trumpin mukaan EU:n tulisi suostua kauppasopimukseen tai autotullit tulevat voimaan.

EU:n kauppapolitiikasta vastaava Malmström vakuutteli ruotsalaislehden haastattelussa, että EU aikoo kuitenkin vastata mahdollisiin uusiin tulleihin samalla mitalla.

https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1021719098265362432

WSJ:n toisen EU-viranomaislähteen mukaan autotullien asettaminen tarkoittaisi todellista kauppasotaa. Lähteen mukaan teräs- ja alumiinitullit olivat autotulleihin verrattuna korkeintaan kauppakahakka.

Yhdysvalloissakin on varoitettu kauppapolitiikan ykkösneuvottelijaa Robert Lighthizeria tullisodan vaaroista.

– Jos tavoitteena on avata Yhdysvaltain hyödykkeille ja palveluille tie kansainvälisille markkinoille, tullien asettaminen on vastoin tätä tavoitetta, lähes 70 eri toimijan yhteiskirjeessä todettiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)