Deepfake-teknologian esittelyvideolla Sylvester Stallone Terminator 2 -elokuvassa Arnold Schwarzeneggerin tilalla. / WatchMojo

Deepnude-ohjelma järkyttää – alastonkuvia kenestä tahansa

Ruotsissa varoitetaan kehittyneitä nettiväärennöksiä koskevan lainsäädännön jälkeenjäämisestä.

Ruotsin viranomaiset ovat huolestuneet nopeasti kehittyvien feikkivideoiden luomista uhkakuvista.

Esimerkiksi niin sanottuihin deepfake-ohjelmiin lukeutuvan Deepnuden avulla kenen tahansa kasvot voi liittää melko uskottavalla tavalla alastomaan vartaloon. Kuvan saa tekaistua hyvin nopeasti, ja ohjelma maksaa vain muutamia kymmeniä euroja.

Koneoppimiseen pohjautuvat algoritmit pystyvät manipuloimaan kuvien lisäksi myös videoita ja ääntä. Tekniikan uskotaan yleistyvän lähitulevaisuudessa esimerkiksi poliittisessa informaatiovaikuttamisessa.

SVT:n siteeraamat asiantuntijat varoittavat, että Ruotsin lainsäädäntö on jäänyt monilta osin jälkeen huimaa vauhtia kehittyvästä teknologiasta. Hitaan lainsäädäntöprosessin vuoksi reagointi onnistuu yleensä vasta pitkällä viiveellä.

– Tekaistut lausunnot muodostavat suurimman haasteen. Poliitikon voi laittaa videolla sanomaan asioita, jotka eivät ole sinänsä loukkaavia. Kyseessä voi olla esimerkiksi maahanmuuttoa koskeva kanta, jota henkilöllä ei todellisuudessa ole, it-alan asianajaja Ängla Eklund toteaa.

Ruotsissa astui viime vuoden alussa voimaan lakimuutos, jonka myötä niin sanottu kostoporno kriminalisoitiin. On toistaiseksi epäselvää, miten lakia sovellettaisiin kuva- tai videomanipulaatioiden osalta. Kysymys saanee SVT:n mukaan ratkaisun vasta tuomioistuinten päätösten pohjalta.

Aiheesta löytyy ennakkotapaus vuodelta 1994, jolloin Hustler-lehden päätoimittaja tuomittiin kunnianloukkauksesta. Lehti oli tuolloin julkaissut useiden ruotsalaisten julkisuuden henkilöiden kasvoja yhdistettynä aikuisviihdemallien vartaloihin.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt