Verkkouutiset

Feikkivideot hirvittävät: Kuka tahansa laitetaan sanomaan mitä tahansa

Erityisesti poliitikot ja yritysjohtajat voivat olla alttiita kiristämiselle tai nolaamiselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon aloitti heinäkuun alussa kaksiviikkoisen kilpailun, jonka tavoitteena on kehittää uusia työkaluja edistyneiden feikkivideoiden tunnistamiseen.

Ministeriön tutkimusorganisaatio DARPA:n rahoittamaan kisaan osallistuu noin kymmenen joukkuetta amerikkalaisista ja eurooppalaisista yliopistoista.

– Tavoitteena on tarjota ihmisille työkaluja, joita voi käyttää kuvien, videon ja äänen todentamiseen, Albanyn yliopiston tutkija Siwei Lyu sanoo McClatchylle.

Videomanipulaatioiden pelätään kehittyvän lähitulevaisuudessa niin uskottaviksi, että niiden kautta voidaan luoda poliittisia skandaaleja tai jopa aseellisia konflikteja. Ihmiset voidaan sijoittaa mihin tahansa kontekstiin ja heidät voidaan laittaa sanomaan tekijän haluamat vuorosanat.

Niin sanottujen deepfake-videoiden luomisessa on alettu hyödyntää tekoälyä. Erityisesti poliitikot, yritysjohtajat ja muut julkisuuden henkilöt voivat olla alttiita kiristämiselle tai nolaamiselle.

– Kehitystahti on ollut huimaa. Tällä hetkellä feikkivideot ovat kohtuullisia, mutta pian ne tulevat olemaan erittäin hyviä, videoeditoinnin asiantuntija Jeff Clune toteaa.

Uskottavista väärennöksistä lyödään jo vetoa

Tietynlaisia feikkivideoita on jo käytetty parodiamielessä. Belgian sosialistipuolue julkaisi toukokuussa videon Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista ”puhumassa” belgialaisille.

– Tiedämme kaikki, että ilmastonmuutos on feikkiä, kuten tämä videokin, muunneltu Trump totesi videolla.

Kyseinen video on selvästi väärennös, mutta antaa viitteitä samankaltaisten luomusten käyttötarkoituksista. McClatchyn mukaan videomanipulaatiotyökaluja kehittävien ammattilaisten välillä on jo lyöty vetoa siitä, kuka onnistuu luomaan ensimmäisenä onnistuneesti leviävän feikkivideon.

Ehtona on, että videota ehditään katsoa vuoden 2018 loppuun mennessä yli kaksi miljoonaa kertaa, ennen kuin sen osoitetaan olevan väärennös.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)