Verohallinnon toimipiste Helsingissä. / LEHTIKUVA / SAMI HALINEN

”Viimeinen kateuspäivä” – Lakialoite rajaisi verotietojen julkisuutta

Kansanedustajan mukaan verotiedot kuuluvat yksityisyydensuojan piiriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti on tehnyt lakialoitteen verotietojen julkisuuden rajaamisesta.

Sammallahden mukaan verotiedot kuuluvat yksityisyydensuojan piiriin, eikä niiden pidä jatkossa olla julkisia.

– Verotietojen julkisuutta perustellaan yhteiskunnallisella avoimuudella, mutta todellisuudessa veropäivä on lähinnä perverssi tirkistelyrituaali, jossa tabloidijulkkisten, muusikoiden, somevaikuttajien, pornotähtösten ja jopa kuolleiden ihmisten verotietoja räävitään julkisuudessa lehtien myymiseksi, kansanedustaja toteaa tiedotteessa.

– Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä yhteiskunnallisen avoimuuden tai läpinäkyvyyden kanssa. Siksi lakialoitteessani esitetään, ettei verovelvollisen nimi enää jatkossa ole julkista tietoa, Sammallahti sanoo.

Lainmuutoksen tarkoituksena on hänen mukaansa suojella suomalaisten yksityisyyttä, mutta taata esimerkiksi tutkijoille mahdollisuus käyttää verotietoja yhteiskunnallisen tutkimuksen tuottamiseen.

Vaikka verovelvollisen nimi jäisi jatkossa salaiseksi tiedoksi, jäävät muut tiedot julkisiksi verotuksen läpinäkyvyyden, veropoliittisen päätöksenteon ja verotutkimuksen tarpeisiin. Aloitteessa esitetään myös verovelvollisen sukupuolitiedon lisäämistä julkiseksi tiedoksi.

– Tämä mahdollistaa tutkimuksen jatkumisen kattavana mutta anonyyminä. Näin turvataan oikeus yksityisyyteen, kuten myös tutkimus- ja verotietojen läpinäkyvyys juuri sen verran kuin on tarpeellista ja perusteltua. Olkoon vuoden 2025 kateuspäivä viimeinen laatuaan, Sammallahti sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)