Kylmät yöpakkaset palaavat, Lappiin pyryttää jopa 15 senttimetriä lunta
Viikosta on tulossa ajankohtaan nähden viileä.
Viikosta on tulossa ajankohtaan nähden viileä.
Keskusteluja käydään yhtiön sisäisesti ja valtion toimijoiden kanssa.
Kansanedustajan mukaan GPS-häirintää ei pidä hyväksyä.
Pekka Toverin mukaan USA:lta saatu materiaaliapu ja omien asemien linnoittaminen helpottavat muutaman viikon sisällä puolustajan tilannetta.
Takaisin vedettävän erän parasta ennen -päiväys on 01.01.2026.
Asiantuntijan mukaan on hyvä tunnistaa, mistä oma motivaation puute johtuu.
Pääministeri on vierailulla Tanskassa.
Jotkut asiantuntijat väläyttävät nykyistä jyrkempää vastausta Venäjän toimiin.
Arvonlisäveron ja vakuutusmaksuverokannan korotukset tuovat tänä vuonna 180 miljoonaa lisätuloja.
Korruptionvastustajat hankkivat ennennäkemätöntä materiaalia diktaattorin linnasta.
Strategisten aseiden asiantuntijan mukaan harjoituksessa piilee tilaisuus Natolle.
Tutkijan mukaan lihaa syöville voi tulla kasvissyöjän seurassa huono omatunto.
Riskiarvio piti pelottavan hyvin paikkansa, kertoo Poliisihallituksen ylitarkastaja.
Jarno Limnéll korostaa, että Venäjän toimet eivät tule heikentämään liittouman yhtenäisyyttä.
Ukrainan sotilastiedustelu GUR vahvisti venäläisen vankilavirkamiehen eliminoimisen.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)