Verkkouutiset

Ukrainan asemia Donetskin alueella huhtikuussa. AFP/LEHTIKUVA/ROMAN PILIPEY

Näin rintamatilanne nyt muuttuu – ”hyökkääjä ei kykene syviin murtoihin”

Pekka Toverin mukaan USA:lta saatu materiaaliapu ja omien asemien linnoittaminen helpottavat muutaman viikon sisällä puolustajan tilannetta.
Arno Rydman
Arno Rydman
Arno Rydman on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainasta on etenkin Donbassin (Donetskin ja Luhanskin alueet) rintamalta kuulunut viime kuukausina puolustajan kannalta huolestuttavia uutisia.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, arvioi kenraalimajuri evp., kansanedustaja Pekka Toveri (kok.).

– Venäjä on päässyt etenemään ylivoimansa ansiosta, mutta myös siksi, että Ukraina on ilmeisesti muuttanut taktiikkaansa ja pyrkii säästämään joukkoja luopumalla maastosta ylivoimaisten hyökkäysten edessä. Tilanne on tulevina viikkoina muuttumassa, hän sanoo viestipalvelu X:ssä.

– USA:n apupaketin ensimmäiset materiaalitoimitukset saapuivat Ukrainaan 28.4., joten materiaalia, etenkin tykistön ammuksia, alkanee saapua joukoille lähiviikkoina. Ukraina on lisäksi linnoittanut syvyyteen asemia, joihin tukeutuen voidaan puolustaa paremmin.

Pekka Toveri. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Ukraina on myös saamassa lisää ilmatorjuntaohjuksia, ja F-16 hävittäjät alkavat saapua maahan, jolloin Venäjä kyky liitopommituksiin voi alkaa heiketä.

– Venäjän maavoimilla ei lisäksi ole osaamista ja kykyä syviin kymmenien kilometrien murtoihin, vaikka Ukrainan puolustus jossain murtuisikin, Toveri sanoo.

– Venäjän joukot ovat myös kuluneet, niiden koulutustaso on pääosin heikko ja panssarikalustoa on rajoitetusti. Venäjän sodanjohto on varsin hyvää operatiivisella tasolla, mutta tällaisilla joukoilla on vaikea edetä nopeasti syvälle, jos Ukraina käy viivytystaistelua taitavasti.

Toveri korostaa, että Venäjän Harkovan suunnalla oleva voimaryhmä on lisäksi vain 15 000–20 000 sotilasta, joten sillä ei suurkaupunkia vallata.

– Venäjällä ei miesylivoimasta huolimatta liene suurempia operatiivisia reservejä irti menestyksen hyväksikäyttöön.

– Vanha sotilassanonta ”tilanne ei ole koskaan niin hyvä miltä se näyttää, mutta tilanne ei ole myöskään koskaan niin paha kuin miltä se näyttää”, taitaa pitää paikkansa. Venäjä pystynee lähiviikkoina valtaamaan jonkin verran lisää alueita Donbassissa.

Hyökkääjä painostaa

Venäjä painostaa tällä hetkellä Itä-Ukrainassa voimakkaasti. Sillä on käytössään enemmän sotilaita, tykistön ammuksia ja liitopommeja. Se antaa hyökkääjälle ylivoiman ja kyvyn käydä kulutussotaa, missä se pärjää paremmin.

– Venäjä pyrkinee tämän vuoden aikana saavuttamaan voittoja, jotka pakottaisivat Ukrainan neuvottelupöytään, Pekka Toveri sanoo.

Lisäksi Venäjä pyrkii hänen mukaansa osoittamaan lännelle, ettei sen tuki auta Ukrainaa voittoon.

– Siksi omia voittoja pyrittäneen saamaan ennen Naton huippukokousta heinäkuussa ja USA:n vaaleja marraskuussa. Venäjä tietää, että jos sota venyy vuoteen 2025 ja pitemmälle, sen ylivoima alkaa vähetä.

Ukrainalainen juoksuhauta Donetskissa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Toveri arvioi Venäjän sodankäyntikyvyn heikkenevän pitkässä sodassa, koska vanhempi varastoista korjattu kalusto alkaa 2–3 vuodessa loppua eikä uustuotanto riitä korvaamaan tappioita. Jos länsi samalla jatkaa Ukrainan tukemista, alkavat voimasuhteet muuttua Venäjän kannalta epäedullisiksi.

– Siksi nyt painostetaan.

– Venäjä pyrkinee Donetskin maakunnan loppuosien valtaamiseen. Siksi se hyökkää etenkin Bakhmutissa ja Avdiivkassa. Pp Avdiivkassa, jossa pyritään ilmeisesti kaksipuoliseen saarrostukseen. Tavoitteena tuhota useita Ukrainan joukkoja ja estää vesistölinjan käyttämistä puolustukseen.

Tämä loisi Toverin mukaan edellytyksiä jatkaa hyökkäystä syvyyteen. Venäjä on päässyt eteenpäin etenkin voimakkaiden ilmapommitusten ja tykistön tukeman jalkaväen turvin. Panssarihyökkäyksiä on ollut rajoitetusti suurten kalustotappioiden takia.

Venäjä on myös keskittänyt joukkoja Harkovan suuntaan, jossa pelätään uutta yritystä kaupungin saartamiseksi ja valtaamiseksi samalla, kun Venäjä iskee voimalla Ukrainan energia- ja lämmitysinfrastruktuuria vastaan ohjuksilla.

Ukrainan puolustus pitää

Pekka Toveri uskoo Ukrainan kuitenkin kykenevän pysäyttämään hyökkääjän etenemisen ja vakauttamaan rintaman toukokuun aikana.

– Venäjä pyrkinee uuteen suurhyökkäykseen kesän aikana, mutta Ukrainan saaman länsiavun ja vihdoin aloitetun rajoitetun liikekannallepanon tuottamien lisävoimien avulla se kyennee pitämään linjansa.

– Jos näin tapahtuu, sota jatkuu ensi vuodelle ja Ukrainan mahdollisuudet rauhaan omilla ehdoillaan paranevat. Edellyttäen että lännen taloudellinen ja sotilaallinen tuki jatkuu vahvana ja sanktioita Venäjää vastaan kiristetään. Venäjä kostaa lisäämällä hybridioperaatioita länttä vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)