Verkkouutiset

Lennokki kuvasi Venäjän MT-LB-kuljetuspanssarivaunun tuhoutumisen Hersonin alueella. / mil.gov.ua

Venäjä myöntää Ukrainan murtautuneen läpi panssarijoukoilla

Kärkijoukkojen väitetään edenneen 40 kilometriä vuorokauden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan joukkojen on kerrottu edenneen kymmeniä kilometrejä Hersonin rintaman pohjoisosassa.

Miehityshallinnon johtaja Vladimir Saldo sanoi Venäjän valtionmedian haastattelussa, että Ukrainan joukot ovat saavuttaneet useita läpimurtoja. Hänen mukaansa kärkijoukot olisivat edenneet vuorokaudessa 40 kilometriä.

Myös Venäjän puolustusministeriö myöntää rintamatilanteen muutoksen. Tiedotteen mukaan Ukrainan ”ylivoimaiset panssariyksiköt” olisivat tunkeutuneet puolustuksen takalinjaan Zolotaya Balkan ja Aleksandrovkan suunnalla. Puolustusministeriö väittää venäläisten siirtyneen uusiin ennalta valmisteltuihin puolustusasemiin ja aiheuttaneen ”massiiviset” eli noin 130 sotilaan tappiot ukrainalaisille.

Venäläisjoukkojen väitetään torjuneen muut hyökkäykset Mykolajivin ja Andreevin suunnalla ja pommittaneen 24. mekanisoitua prikaatia Davydiv Bridissä, joka sijaitsee noin 75 kilometriä Hersonin kaupungista koilliseen.

Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entinen komentaja, kenraaliluutnantti evp. Ben Hodges pitää Ukrainan sotilasjohdon toimintaa pätevänä. Hersonin alueen hyökkäystä pohjustettiin häiritsemällä venäläisjoukkojen huoltoa pitkän kantaman tykistöllä ja täsmäraketeilla.

– Kaikki tämä tehtiin samalla kun venäläisjoukot sidottiin paikalleen, jotta ne eivät pääse pakoon tai pääse auttamaan rintaman muihin osiin, Ben Hodges tviittaa.

LUE MYÖS:
Venäjän propagandatilitkin soittavat hälytyskelloja: Tilanne voi muuttua kriittiseksi (VU 3.10.2022)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)