Verkkouutiset

Ukrainan panssarivaunu hinaa sotasaaliiksi saatua Venäjän T-72B3-panssarivaunua Hersonin alueella. / UAWeapons / Twitter

Rintaman väitetään murenevan nyt myös Hersonissa

Ukrainan joukot ovat vallanneet useita kyliä Dnepr-joen varrella.

Ukrainan asevoimien kerrotaan päässeen etenemään kymmeniä kilometrejä Hersonin rintaman pohjoisosassa.

Alueelta julkaistujen videoiden perusteella ukrainalaisjoukot olisivat vapauttaneet Zolota Balkan, Khreshchenivkan ja mahdollisesti useita muita kyliä.

Sotaa seuraavat venäläiset Telegram-kanavat ovat ilmaisseet huolensa merkittävästä panssariajoneuvojen läpimurrosta. Venäjän joukkojen sanotaan vetäytyneen Dudchanyn kylään asti eli 20 kilometrin päähän aiemmasta rintamalinjasta.

Hersonissa on taisteltu kiivaasti jo yli kuukauden ajan, mutta muutokset rintamassa ovat olleet pieniä Venäjän alueelle lähettämien vahvistusten vuoksi. Ukraina on häirinnyt joukkojen huoltoa iskemällä Dnepr-joen ylittäviä maantie- ja ponttoonisiltoja vastaan tykistöllä ja täsmäraketeilla.

Tilannetta voi pitää Venäjän kannalta kiusallisena, sillä maan asevoimat joutui vetäytymään viikonloppuna Itä-Ukrainassa sijaitsevasta Lymanin kaupungista välttääkseen saarrostuksen. Kaupunki on strategisesti merkittävä sen rautatieyhteyksien vuoksi.

Presidentti Vladimir Putin ilmoitti uhmakkaasti perjantaina liittäneensä Venäjään useita Ukrainan alueita, jotka eivät ole todellisuudessa maan asevoimien hallinnassa. Miehitettyjä alueita on vapautettu viimeisen kuukauden aikana tuhansia neliökilometrejä.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)