Eilen Suomen yli kulki voimakas ukkosrintama, jonka aikana maasalamoita havaittiin yli 10 000 kappaletta.
Myös tänään voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja on Ilmatieteen laitoksen mukaan kehittynyt monilla alueilla. Ukkosten ennustetaan yleistyvän iltapäivän kuluessa maan etelä- ja keskiosassa.
– Paikoin esiintyy myös rakeita ja voimakkaita ukkospuuskia, Ilmatieteen laitos kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Päivityksen ohessa Ilmatieteen laitos jakoi kolmen jälkeen otetun tutkakuvan sade- ja ukkosalueista. Kuva on nähtävissä alla olevassa upotuksessa. Kuurojen liikesuunta näkyy punaisilla nuolilla.
Tänään kuuminta on Pohjois-Suomessa. Etelässä on hieman viileämpää.
Ilmatieteen laitoksen varoituskartassa lähes koko Suomi hehkuu. Vain Lapin käsivarsi on varoituksista vapaa.
Maan etelä- ja keskiosiin on annettu varoituksia rajusta ukonilmasta ja sateesta.
Rajun ukonilman aikana tuuli voi nousta yli 15 metriin sekunnissa. Puuskat voivat aiheuttaa pienialaisia tuulivahinkoja, kaataa yksittäisiä puita ja aiheuttaa lyhyitä ja paikallisia sähkökatkoja.
Sadevaroituksen aikana vettä voi tulla yli 20 millimetriä tunnissa, jolloin herkemmin tulvivat alikulut ja painanteet voivat tulvia taajama-alueilla. Liikenteessä on kohonnut vesiliirtovaara.
Pohjois-Pohjanmaan länsiosasta ja Kainuusta ylöspäin helle voi olla erittäin tukalaa. Silloin kroonisia sairauksia potevien oireet vaikeutuvat merkittävästi, ja lämpörasitus haittaa myös perusterveiden toimintakykyä.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan myös ensi viikko alkaa epävakaisena. Lämmin ilmamassa säilyy Suomen yllä etenkin viikon alkupuoliskolla.
Voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja on kehittynyt tänäänkin monin paikoin ⛈️. Paikoin esiintyy myös rakeita ja voimakkaita ukkospuuskia. Tällä hetkellä ukkoskuuroja on liikkeellä maan keskiosassa ja Käsivarren Lapissa. Kuurojen liikesuunta näkyy punaisilla nuolilla. #ukkonen pic.twitter.com/euUx6QmMhE
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) August 1, 2025
Suomessa on havaittu tänään yli 10 000 maasalamaa. Ukkostelu jatkuu paikoin yölläkin ja huomenna päivällä/illalla voimistuu maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin. pic.twitter.com/OHH1eqoi8O
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) July 31, 2025





