Vain harva työnhakija kertoo yhdestä tärkeästä taidostaan

Yksi ryhmä kertoo osaamisestaan muita useammin.
Ihminen tekee ansioluetteloa tietokoneella Helsingissä. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Ihminen tekee ansioluetteloa tietokoneella Helsingissä. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Ihminen tekee ansioluetteloa tietokoneella Helsingissä. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Ihminen tekee ansioluetteloa tietokoneella Helsingissä. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ

Alle prosentti työnhakijoista ilmoittaa tekoälyosaamisestaan, ilmenee Baronan työnhakupalvelun tiedoista. Noin 278 000 rekisteröityneestä työnhakijasta vain reilu 2 000 on lisännyt tekoälyosaamisen profiiliinsa.

Tekoälyosaamisestaan kertovat ovat keskimääräistä kokeneempia työnhakijoita. Heistä 37 prosentilla on yli kymmenen vuoden työkokemus ja 26 prosentilla kokemusta on viidestä kymmeneen vuotta.

Myös johtotehtävissä työskentelevät korostuvat joukossa. Tekoälyosaamisen profiiliinsa merkinneistä 15 prosenttia työskentelee johtotehtävissä, kun kaikista uratasonsa ilmoittaneista työnhakijoista johtotehtävissä on seitsemän prosenttia.

Asiantuntijoiden osuus tekoälyosaamisestaan kertovista on 30 prosenttia. Koko Baronan työnhakijakannassa asiantuntijatason hakijoiden osuus on 21 prosenttia. Toisaalta lähes kolmannes tekoälyosaamisensa ilmoittaneista työskentelee työntekijätason tehtävissä.

Osaaminen ei välttämättä näy työnhaussa

Baronan mukaan vähäinen määrä ei välttämättä tarkoita sitä, että tekoälyä käyttäisi työssään vain pieni joukko. Yhtiön viimeisimmässä Työelämätutkimuksessa esimerkiksi 70 prosenttia vastanneista IT-alan työntekijöistä kertoi käyttävänsä tekoälyä työssään viikoittain.

Baronan kehityspäällikkö Teemu Junkkarisen mukaan moni ei kuitenkaan ajattele tekoälyn käyttöä erillisenä osaamisena, joka kannattaisi tuoda esiin työnhaussa.

Video

– Moni käyttää tekoälyä arjessaan päivittäin, mutta ei tule ajatelleeksi sitä osaamisena, josta kannattaa kertoa. Rekrytoijalle olisi arvokasta tietää, mihin hakija käyttää tekoälyä ja mitä sillä on saanut aikaan, Junkkarinen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa pelkkä maininta tekoälyn käyttämisestä kertoo rekrytoijalle vähän. Hakijan kannattaisi kuvata konkreettisesti esimerkiksi sitä, käyttääkö hän tekoälyä raporttien luonnosteluun, datan käsittelyyn, automaatioihin, ohjelmointiin tai asiakasviestien valmisteluun.

Barona kehottaa työnhakijoita tuomaan esiin myös tekoälyn tuottamien vastausten kriittisen arvioinnin sekä tietoturvaosaamisen. Hakijan olisi lisäksi hyvä pystyä kertomaan haastattelussa konkreettinen esimerkki siitä, miten tekoälyn käyttö on säästänyt aikaa, parantanut työn laatua tai muuttanut työskentelytapaa.

Junkkarinen huomauttaa, ettei tekoälyn käyttö ole vielä kaikissa tehtävissä työn saamisen edellytys. Hänen mukaansa osaamista kannattaa silti käsitellä CV:tä samalla tavalla kuin muitakin työelämätaitoja.

LUE MYÖS:
Tekoäly ärsyttää yhä useampia: alkuhuuma on ohi

Yksi virhe työhakemuksessa voi estää paikan saamisen – näin vältät sen

Harhaanjohtava myynti-ilmoitus voi johtaa välittäjän korvausvastuuseen.
Yritysjohtajat uskovat teknologian kasvattavan tuottavuutta niin paljon, että työviikko voi lyhentyä merkittävästi.
Lähi-Tapiola kertoo maksaneensa saman suuruista korvausta harjoittelijalle jo useiden vuosien ajan.
Mainos