Rohkea arvio: Tekoäly voi tuoda kolmipäiväisen työviikon

Yritysjohtajat uskovat teknologian kasvattavan tuottavuutta niin paljon, että työviikko voi lyhentyä merkittävästi.
Toimistorakennuksia kuvituskuvassa. PEXELS
Toimistorakennuksia kuvituskuvassa. PEXELS
Toimistorakennuksia kuvituskuvassa. PEXELS
Toimistorakennuksia kuvituskuvassa. PEXELS

Verkkokauppajätti Amazonin perustaja Jeff Bezos ennustaa kolmipäiväisten työviikkojen yleistyvän tulevaisuudessa tekoälyn kasvattaessa työn tuottavuutta. Asiasta kertoo Fortune.

Hänen mukaansa tekoälyn mahdollistama tuottavuuden kasvu voi nostaa ihmisten elintasoa niin paljon, että toimeentulo ei enää edellytä nykyisen kaltaista viisipäiväistä työviikkoa.

– Jotkut päättävät, että voin elättää perheeni työskentelemällä kolme päivää viikossa. Sitä talouden tuottavuus tarkoittaa, Bezos sanoi.

Hänen arvionsa mukaan kehitys voisi vähentää myös kahden palkansaajan kotitalouksien tarvetta. Jos yksi ihminen pystyisi tuloillaan elättämään perheen, toinen voisi halutessaan jäädä kokonaan pois työelämästä.

Bezos uskoo tämän voivan johtaa jopa työvoimapulaan. Kun ihmisten ei olisi taloudellisista syistä välttämätöntä tehdä nykyistä määrää töitä, työnantajien voisi hänen mukaansa olla nykyistä vaikeampi löytää työntekijöitä.

Muutkin yritysjohtajat odottavat työviikon lyhenevän

Bezos ei ole yksin näkemyksensä kanssa. Fortunen mukaan Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huang on arvioinut tekoälyn voivan johtaa nelipäiväiseen työviikkoon, kun taas JPMorgan Chasen Jamie Dimon on ennustanut työviikon voivan lyhentyä noin kolmeen ja puoleen päivään. Microsoftin perustaja Bill Gates on puolestaan väläyttänyt jopa kaksipäiväistä työviikkoa.

Suomessa yritysjohtajilta ei ole julkisuudessa juuri kuultu yhtä pitkälle meneviä arvioita työviikon lyhenemisestä. Viime aikoina huomio on ollut pikemminkin vastakkaisessa kehityksessä, kun useat työnantajat ovat pyrkineet lisäämään työntekijöiden läsnäoloa toimistoilla. Huomio on tällöin painottunut siihen, missä työtä tehdään eikä niinkään siihen, miten työtä voisi tehdä tuottavammin.

Bezosin arvioihin liittyy kuitenkin myös ristiriita. Amazon aikoo käyttää tänä vuonna yli 200 miljardia dollaria investointeihin, joista suuri osa liittyy datakeskuksiin, samalla kun yhtiö on Fortunen mukaan vähentänyt noin 30 000 toimistotyöpaikkaa viime vuoden lopulta lähtien.

Bezos suhtautuu silti tekoälyn pitkän aikavälin vaikutuksiin myönteisesti. Hänen mukaansa teknologia itsessään on todellista ja hyödyllistä, vaikka tekoälybuumin keskellä sijoittajien on vaikea erottaa kestävät liiketoimintamallit heikoista.

Lähi-Tapiola kertoo maksaneensa saman suuruista korvausta harjoittelijalle jo useiden vuosien ajan.
Alankomaalainen työntekijä voitti työnantajansa oikeudessa.
Tekoälyllä toteutetut kyberiskut herättävät huolta.
Mainos