Verkkouutiset

Newnew Polar Bear Kaliningradin satamassa. / Telegram

USA:ssa kovia väitteitä Suomenlahden putkirikosta – KRP tyrmää spekulaatioiksi

Newnew Polar Bear -aluksella oli amerikkalaislehden mukaan venäläinen miehistö Balticconnector-putken vaurioittamisen aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalainen Wall Street Journal kertoi tällä viikolla julkaistussa venäläisiä sabotaasioperaatioita Euroopassa käsitelleessä jutussaan, että Suomenlahden putkirikon aiheuttajaksi epäillyllä kiinalaisella Newnew Polar Bear -konttialuksella olisi ollut tapahtuma-aikaan venäläinen miehistö.

Vastaavasta on liikkunut huhuja jo aiemmin. Verkkouutiset kertoi viime vuoden lokakuussa tästä löytyvässä jutussa räjähtävistä väitteistä, joiden mukaan alukselle olisi tullut venäläistä miehistöä sen pysähdyttyä Venäjän Kaliningradissa Itämerellä ennen kulkua Suomenlahdelle ja Balticconnector-kaasuputken vaurioittamista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Väitteille ei ole tullut mitään vahvistusta tämän jälkeen. Newnew Polar Bearin omistajatahoilla on kuitenkin vahvoja kytköksiä Venäjään. Yhtiön aluksilla on myös mediatietojen mukaan tavannut olla venäläistä miehistöä ja päällystöä.

Nyt Wall Street Journal kuitenkin toteaa jutussaan kahteen otteeseen faktana, että aluksen miehistö oli venäläinen Suomenlahden tapauksen aikaan.

Verkkouutiset kysyi asiaa tutkivalta keskusrikospoliisilta, pitääkö amerikkalaisuutisen kertoma venäläisestä miehistöstä paikkansa.

– Meidän tutkintamme näkökulmasta kyseessä ovat pelkät spekulaatiot, joihin emme ota kantaa tässä vaiheessa, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jan Aarnisalo KRP:stä vastaa.

WSJ:n jutusta voi saada sellaisen käsityksen, että tieto olisi peräisin suomalaisilta. Tämän Aarnisalo tyrmää.

– Me pelaamme faktojen pohjalta. Päätutkintalinja on ennallaan, kuten aiemmin tiedotettu, ei ole muuttunut. Tutkinta on edennyt, hän jatkaa.

Suomen viranomaiset katsovat edelleen, että on perusteltu syy epäillä Newnew Polar Bearin aiheuttaneen putken vauriot. Aluksen ankkurin on kerrottu laahanneen putken kohdalla. Pohjasta löytyi myöhemmin Newnew Polar Beariin mitä ilmeisimmin kuuluva ankkuri. Asiaa selvitetään yhä yhteistyössä Kiinan viranomaisten kanssa.

Jan Aarnisalon mukaan tutkinta on edelleen kesken ja vasta kun kaikki tarvittavat tiedot on saatu, voidaan tehdä johtopäätös tapahtuman taustalla olevista tekijöistä, eli oliko syynä tekninen vika, onnettomuus tai huolimattomuus, huono merenkulku vai tahallinen teko. Hän kuvailee yhteistyön kiinalaisten kanssa toimivan, mutta asioiden käsittely vie ymmärrettävästi aikaa.

– Oikeusapupyyntö on siellä edelleen käsittelyssä. Odotamme, että asia siellä etenee. Johtopäätökset tehdään vasta kun kaikki tarvittava tieto on saatu.

Mediassa pyöriteltyihin venäläiskytköksiin ei tutkinnan aikana ole otettu ainakaan julkisuudessa kantaa missään vaiheessa.

– Tässä vaiheessa ei ole mitään tietoa muiden tahojen osallisuudesta, Jan Aarnisalo muotoilee.

WSJ:n jutussa sanotaan myös, että Norjan viranomaiset olisivat pohtineet tapauksen jälkeen Norjan edustalta pohjoiseen kulkeneen kiinalaisaluksen pakottamista norjalaiseen satamaan tarkastusta varten Suomesta tulleen yhteydenoton jälkeen. Jutun mukaan suunnitelma kuopattiin, koska tarpeeksi todisteita ei ollut.

– Vain viikkoa tai kahta myöhemmin meillä olisi ollut riittävästi näyttöä aluksen pysäyttämiseen ja etsimiseen. Mutta silloin oli jo liian myöhäistä, nimettömänä pysyttelevä norjalainen viranomaislähde sanoi WSJ:lle.

Jan Aarnisalo ei lähde kommentoimaan nimetöntä norjalaiskommenttia. Kansainvälisillä vesillä liikkuvan aluksen pysäyttäminen olisi tuskin ollut edes mahdollista.

Suomi lähetti tapauksen tiimoilta useita oikeusapupyyntöjä muihinkin maihin kuin Kiinaan. Jan Aarnisalo ei kuitenkaan suostu erittelemään maita tai pyyntöjen sisältöä tarkemmin, koska osan käsittely on vielä kesken.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)