Donald Trumpin erityislähettiläs Keith Kellogg on lähtenyt Eurooppaan ja matkaa pian Ukrainaan. Hän osallistuu ensin Münchenin turvallisuuskonferenssiin viikonloppuna ja sen jälkeen lähteä Ukrainaan aloittaakseen siellä rauhanneuvottelut. Matka kestää helmikuun 22. päivään saakka, kertoi Valkoinen talo tiedotteessaan. Trumpin puhelusta Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa sekä hänen mielipiteistään tiedetään jo, mutta Trumpin nimittämästä erityislähettiläs Kelloggista tiedetään vähemmän.
Joseph Keith Kellogg Jr. toimi Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella varapresidentti Mike Pencen kansallisen turvallisuuden neuvonantajana.
Sotilasarvoltaan hän on kolmen tähden kenraaliluutnantti ja Vietnamin sodan veteraani. Vietnamissa hän toimi laskuvarjojoukoissa tiedustelujoukkueen johtajana ja myöhemmin, vuosina 1996-1998 Yhdysvaltojen 82. laskuvarjodivisioonan komentajana. Hän nousi 82. laskuvarjodivisioonan komentajaksi toimittuaan sen apulaiskomentajana Persianlahden sodan aikaan. Kun Yhdysvaltoihin tehtiin terrori-isku syyskuussa 2001, oli Kellogg Pentagonissa johtamisjärjestelmäkeskuksen eli J6:n päällikkönä. Terroristit ohjasivat yhden lentokoneen myös Pentagoniin, mutta asevoimien pääesikunta siirtyi väistötiloihin ja jatkoi toimintaansa sieltä.
Vuonna 2003 Kellogg jäi reserviin asevoimista ja siirtyi Irakiin toimimaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman nimittämän siirtymähallinnon toimiston operatiivisena johtajana sen jälkeen, kun Saddam Hussein oli kukistettu. Irakin-tehtävänsä jälkeen Kellogg siirtyi yksityiselle sektorille ja ehti työskennellä esimerkiksi Oraclella.
Kellogg on 80-vuotias. Hänellä on kolme aikuista lasta, mutta palataan heihin kohta.
Keith Kellogg on tehnyt useita Trumpin hallinnolle myönteisiä avauksia. Esimerkiksi keväällä 2024 hän syytti väistyneen presidentti Joe Bidenin hallintoa siitä, että ärhäkkä Venäjä-politiikka on johtanut siihen, että Venäjä on etsinyt ystäviä esimerkiksi Iranista ja ajautunut lopulta Kiinan syliin. Kelloggin strategiapaperin mukaan se että Biden lopetti yhteydenpidon Putiniin johti siihen, että Bidenin hallinto teki virhearvioita Putinin suhteen. Kellogg muistaa mainita myös, että Bidenin hallinto ei kuitenkaan tukenut Ukrainaa riittävästi. Samalla strategiapaperissa kutsutaan Putinin väitettä siitä, että hyökkäsi Ukrainaan koska Ukraina pitäisi ”de-natsifioida”, aiheellisesti aivan naurettavaksi.
Kellogg ehdotti keväällä 2024, että Yhdysvaltojen tulisi laittaa Ukrainan Nato-haaveet tauolle, jotta Putin saataisiin neuvottelupöytään. Tämän toisti Trumpin uusi puolustusministeri Pete Hegseth keskiviikkona. Kelloggin keväisen ehdotuksen mukaan Ukrainan ei edellytettäisi luopuvan vaatimuksesta saada menettämänsä alueet takaisin, mutta sitä edellytettäisiin käyttämään ensisijaisena keinona diplomatiaa. Strategiapaperi tosin myöntää, etteivät toimivat diplomaattisuhteet Venäjän ja Ukrainan välillä varmaankaan toteudu ennen kuin Putin tavalla tai toisella lakkaa olemasta Venäjän johtaja. Myös puolustusministeri Hegseth sanoi aiemmin kuluvalla viikolla, että Ukrainan intressi saada takaisin kaikki menettämänsä alueet ei ole realistinen. Strategiapaperissa myös Yhdysvaltojen aseapu Ukrainalle toimii keppinä: jos Venäjä ei neuvottele, Ukraina saa lisää. Jos Ukraina ei neuvottele, sen aseapu loppuu.
Nämä tavoitteet on kerrottu aiemmin jo strategiapaperin ilmestyttyä huhtikuun lopulla. Se mitä, Keith Kelloggista ei Suomessa laajemmin tiedetä, on hänen oma suhteensa Ukrainaan. Kelloggin keskimmäinen lapsi, tytär Meghan Mobbs, on isänsä tapaan entinen laskuvarjojääkäri ja nykyään Weatherman-säätiön johtaja. Säätiö avustaa haavoittuneita sotilaita ja kotiuttaa kaatuneita. Se on toiminut talvesta 2022 Ukrainan Romanian-vastaisella rajalla toimittaen sivujensa mukaan yli 10 000 avustuslähetystä ainakin 70 avustusorganisaatiolle Ukrainassa, auttanut evakuoimaan naisia ja lapsia Ukrainasta Puolaan ja järjestänyt niin pakolaisille kuin sotilaille lääkintäapua. Säätiö kertoo sivuillaan järjestäneensä myös Keith Kelloggin vierailun Ukrainaan talvella 2023. Kellogg kävi tuolloin Harkovassa, Odessassa ja Izjumissa.
Mobbsin taustoista kertova Washington Post kiinnittää huomiota Meghan Mobbsin kirjoitukseen viestipalvelu X:ssa helmikuun alussa. Mobbs kirjoitti: Rauha millä hinnalla hyvänsä ei ole rauhaa, vaan hyveellisyydeksi naamioitua antautumista. Todellinen rauha vaatii voimaa, uhrauksia ja varmuutta puolustaa sitä mikä on oikein – myös silloin kun sillä on hinta.
Isä ja tytär eivät tietenkään ole sama asia, eikä yksittäisestä somepostauksesta voi päätellä, kuinka lähellä heidän linjansa ovat toisiaan. Mutta se ainakin selkiytyy, että kokenut kenraali Kellogg tietää Ukrainasta ja Venäjän hyökkäyssodasta enemmän kuin presidentti Trumpin sitaattien perusteella voisi päätellä.
Mikään rauhankyyhky Keith Kellogg ei ole. Hän tietää, mitä hyökkäyssota tarkoittaa.





