Yhdysvallat aikoo vähentää aktiivisessa palveluksessa olevien määrää siten, että vuonna 2024 asevoimat koostuu 1,28 miljoonasta henkilöstä. Pudotus kolmen vuoden aikana on liki 64000 sotilasta, kertoo Military Times -lehti.
Jo aiemmin Yhdysvaltojen asevoimat on kutistunut henkilömäärällä mitattuna pienimmäksi sitten vuoden 1940.
Kongressin lainsäätäjien mukaan alenevat luvut eivät johdu siitä, että operaatiot tai uhat olisivat vähentyneet, vaan ne kuvastavat tasoa, jota pidetään realistisena henkilöstön saamisessa.
Armeija kärsii rekrytointivaikeuksista liki joka osa-alueella, myös ilmavoimissa, laivastossa sekä merijalkaväessä. Tänä vuonna rekrytointitavoitteista on jääty kokonaisuudessaan 41000 henkilön verran.
Leikkaussuunnitelmalla on kummankin puolueen tuki, mutta siitä huolimatta monien mielestä joukkojen vähennykset ovat riski.
– Värväyksen realiteetit ovat numeroiden taustalla, ei se mitä tarvitsemme oikeasti, republikaanisenaattori Roger Wicker sanoo lehdelle.
Lisäksi värväyshaasteiden ennakoidaan jatkuvan myös pienemmillä tavoitteilla.
Heritage-ajatuspajan maanpuolustuskeskuksen johtaja Robert Greenway sanoo, että armeijaleikkaukset ovat virhe.
– Sen sijaan, että tartuttaisiin todelliseen ongelmaan, siirretään maalitolppia ja vähennetään paikkoja asevoimissa. Ongelmasta tehdään institutionaalinen ja se ei ole hyvä lähestymistapa, hän toteaa.
Greenwayn mukaan häntä huolestuttaa viesti, jonka joukkojen vähäinen määrä lähettää mahdollisille vastustajille kuten Kiinalle ja Venäjälle, kun samaan aikaan moni kumppanimaa Euroopassa pienentää myös joukkojensa määrää.





