Ukraina sulkee pois tulitauon Venäjän ehdoilla sekä alueluovutukset, sanoo presidentti Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja ja maan pääneuvottelija rauhanneuvotteluissa Mykhailo Podolyak Telegramissa.
– Ukraina ei osallistu tähän keskusteluun. Emme käy kauppaa kansalaisillamme, alueillamme tai suvereniteetillamme. Tässä on selkeä punainen raja, Podolyak kirjoittaa.
Neuvonantaja oletettavasti viittaa USA:n entisen ulkoministeri Henry Kissingerin lausuntoon, jonka mukaan Ukrainan tulisi suostua neuvotteluihin ja luovuttaa maa-alueitaan hyökkääjälle.
Podolyak sanoo, että jäätynyt konflikti vain lykkäisi sotaa ja antaisi venäläisille aikaa valmistautua uuteen hyökkäykseen. Hän ihmettelee myös sitä, että ”geopoliittiset strategit” puhuvat ainoastaan alueista ja unohtavat ihmiset.
– Sodan alkamisen jälkeen 13 miljoonaa ukrainalaista on jättänyt kotinsa. Nämä ihmiset eivät palaa asumaan miehitetyille alueille tai vihollisuuksien harmaalle vyöhykkeelle, hän muistuttaa.
– Aikovatko sodan jäädyttämistä ehdottavat pitää pakolaisemme lopullisesti? Tästä on vakavia epäilyksiä, hän jatkaa.
– Ei voi olla suurempaa puukoniskua selkään kuin ehdotukset alueluovutuksista niiltä, joiden arvoja ja rajoja ukrainalaiset suojelevat antamalla henkensä. Tai ehkä vapaus ja demokratia eivät ole enää taistelemisen arvoisia?
Podolyak vakuuttaa, että ukrainalaiset jatkavat puolustustaistelua.
– Ukrainalle annettiin aikaa kolmesta päivästä joihinkin viikkoihin. Ukrainalaiset kuitenkin puolustivat Kiovaa, vapauttivat kolme aluetta ja ovat saamassa päätökseen neljännen vapauttamisen. Nyt ihmiset tarjoavat Venäjälle maan osia idästä ja etelästä. Kiitos vinkistä, mutta aseet pysyvät käsissämme.





