Ukrainan turvallisuuspalvelun päämaja Kiovassa. Kiyanka/Wikimedia Commons/CC BY-SA 3.0

Ukraina surmasi tiedustelueverstinsä murhasta epäillyt

FSB:n toimeksiannosta toiminut parivaljakko sai surmansa vastustaessaan pidätystään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan tiedustelupalvelu SBU:n eversti Ivan Voronytš ammuttiin 10. heinäkuuta parkkipaikalla Kiovan Holosijivin piirissä. Tekijänä oli tuntematon mieshenkilö, joka oli ampunut everstiä lähietäisyydeltä viisi kertaa. Voronytš sai välittömästi surmansa.

Amerikkalaislehti The New York Timesin mukaan 50-vuotias Voronytš oli kokenut vastatiedustelu-upseeri, joka oli muun muassa osallistunut venäläisterroristi Arsen ”Motorola” Pavlovin eliminointiin Donetskissa vuonna 2016. Hänellä oli ollut merkittävä rooli Ukrainan kahdeksan kuukautta kestäneessä Kurskin operaatiossa. Voronytsin kerrotaan aiheuttaneen ”monia ongelmia’ venäläisille”.

Voronytš oli palvellut SBU:ssa vuodesta 1997 lähtien ja kuului Alfa-erikoisjoukkoihin. Hän oli koulutukseltaan historioitsija, joka oli isänmaallisena ukrainalaisena perehtynyt kansansa vapaustaisteluihin 1900-luvulla. Olemukseltaan häntä kuvailtiin pidättyväiseksi ja kunnolliseksi upseeriksi.

Nyt sunnuntaina 13. heinäkuuta Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU ja Ukrainan poliisi kertovat surmanneensa Voronytšin epäillyt murhaajat Kiovan alueella. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n toimeksiannosta toimineet 44-vuotias mies Zaqani Gulelizade ja 34-vuotias nainen Narmin Guliyeva saivat surmansa tulitaistelussa vastustaessaan pidätystä. He eivät olleet Venäjän tai Ukrainan kansalaisia, mihin heidän azerinimensä viittaavat.

Epäiltyjen etsintää johti itse SBU:n päällikkö kenraaliluutnantti Vasyl Maljuk.

Mlurhaajat olivat jäljittäneet Voronytšia usean päivän ajan ja käyttivät teossaan äänenvaimentimella varustettua pistoolia. Tekonsa jälkeen parivaljakko oli yrittänyt piiloutua Kiovan alueelle.

Poliisitutkimuksessa selvisi, että FSB:n yhdysmies oli ohjeistanut kaksikkoa tarkkailemaan Voronytšin päivittäistä rutiinia ja reittejä. Yhdsymies oli myös kertonut koordinaatit, josta äänenvaimennettu pistooli löytyisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)