Lappiin etsitään sosiaalityöntekijää, jolle luvataan maksaa 5700-7000 euron korvaus.
Lisäksi luvataan tarvittaessa hoitaa majoitus sekä käytännön järjestelyjä Lappiin muuton mahdollistamiseksi. Vahvaa osaamista toivotaan joko aikuissosiaalityön tai lapsiperhepalveluiden saralta. Työpaikkailmoitus on rekrytointiyritys Sofitan sivuilla.
Sofitan palvelujohtaja Emmi Elovaara kertoo asiasta ensin uutisoineelle Maaseudun Tulevaisuudelle, että ilmoitus on laadittu Lapin hyvinvointialueen tekemän toimeksiannon perusteella.
– Tiivistäisin niin, että me saamme rekrytointitoimeksiannon hyvinvointialueelta ja sen mukaan toimimme, Elovaara toteaa MT:lle.
Jopa 7000 euroon nouseva korvaus on nimensä mukaisesti korvaus, ei palkka. Tulevan työntekijän palkka on Elovaaran mukaan sote-sopimuksen mukainen ja palkanmaksajana, sekä myös korvauksen päättäjänä, toimii hyvinvointialue.
Duunitori-sivuston mukaan sosiaalityöntekijän kuukausipalkan mediaani kuntasektorilla oli 3894 euroa vuonna 2021.





