Simpanssit osaavat lääkitä itseään erilaisilla antibakteerisilla ja tulehduksia vähentävillä kasveilla, selviää uudesta tutkimuksesta. Asiasta kertoo BBC.
Osana tutkimusta tutkijat seurasivat neljän vuoden ajan Ugandan Budongon luonnonsuojelualueella eläviä loukkaantuneita simpansseja. Tutkijat pyrkivät erityisesti tarkkailemaan simpansseja, joilla vaikutti olevan kipuja.
Erityisesti tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, jos tällaiset simpanssit söivät jotain, mitä ne eivät normaalisti söisi, kuten kaarnaa tai hedelmänkuoria.
– Etsimme merkkejä siitä, että näillä kasveilla voisi olla lääkinnällisiä vaikutuksia, kertoo tutkimukseen osallistunut Oxfordin yliopiston professori Elodie Freymann.
Eräänä päivänä tutkijat havaitsivat haavoittuneen simpanssin, jolla oli pahasti loukkaantunut käsi. Toisin kuin muut simpanssit, jotka istuskelivat ja söivät, tämä simpanssi lähti ontumisesta huolimatta etsimään erilaisia kasveja. Erityisesti simpanssi vaikutti haluavan syödä saniaisia.
Kun tutkijat sitten analysoivat saniaislajia – tässä tapauksessa Christella parasiticaa – he havaitsivat sillä olevan syötynä tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia.
Kyseessä ei ollut yksittäistapaus. Kaikista kasveista, joita loukkaantuneiden simpanssien havaittiin syöneen, lähes 90 prosentilla havaittiin olevan bakteerien lisääntymistä ehkäiseviä vaikutuksia. Kolmanneksella kasveista oli näiden lisäksi myös tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia.
Kaikki tutkimuksessa seuratut simpanssit myös lopulta toipuivat vammoistaan. Kätensä loukannut simpanssi toipui saniaisten syömisen jälkeen ja käytti kättänsä normaalisti jo paria päivää myöhemmin.
Freymannin mukaan vastaavia tutkimuksia voidaan tulevaisuudessa hyödyntää uusien lääkekasvien löytämisessä.
– Emme tietenkään voi sataprosenttisesti todistaa, että tämä johtui näiden kasvien syömisestä, mutta se korostaa lääketieteellistä tietoutta, jota voidaan saada muita eläinlajeja tarkkailemalla, Freymann tiivistää.





