Kokoomuksen Tere Sammallahti sanoo Helsingin Sanomien ajavan puhekieleen käsitettä ”uusi oikeisto”. Kansanedustaja ennustaa siitä tulevan parin vuoden sisään ”tiettyjen punertavien toimittajien, tutkijoiden ja tietysti poliitikkojen” suosikkisana
– Oikeistolaisten lyömiseen tehty leimakirves, jollaisten kehittämisessä vasemmistolta ei lopu mielikuvitus kesken, Sammallahti jatkaa X:n päivityksessään.
Hänen mukaansa merkityksensä menettäneet lahtarin, fasistin ja rasistin kaltaiset sanat on korvattava jollakin.
– Muuten sitä saattaisi joutua tunteidensa asemesta keskustelemaan ihan asiasta. Ja sitä suomalainen vasemmisto pelkää kuollakseen.
Tere Sammallahti viittaa kirjoituksessaan tämän kehityksen tuoreimpana tyylinäytteenä professori Jukka Kekkosen HS:n kirjoitukseen. Sammallahti huomauttaa, että Kekkosen tausta SDP-aktiivina oli jätetty lehdessä mainitsematta. Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Kekkonen on ollut SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana vuosina 2019 ja 2023. Sammallahti toteaa sarkastisesti, että puoluetaustan mainitsematta jättäminen oli varmasti vahinko HS:lta.
– Esseessään Kekkonen hyökkää ”uutta oikeistoa”, tässä tapauksessa ”radikaalioikeistoa” ja ”konservatiiveja” vastaan. Keitä nämä tahot ovat? Sitä Kekkonen ei kerro, Tere Sammallahti kirjoittaa.
– Mutta tällainen uhka nyt kuitenkin on ja sitä suomalaisten tulee pelätä tai demokratiamme muuttuu totalitarismiksi. Tahatonta itseironiaa Kekkoselta lie se, että juurikin natsien ja neukkujen propagandassa varjonyrkkeiltiin Kekkosen lailla kansakuntaa uhkaavien näkymättömillä uhilla, joiden nostattamien pelkojen tuella yksilönvapaudet lopulta murskattiin näissä sosialistisissa kokeiluissa, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kansanedustaja nostaa esiin myös aiemman HS:n artikkelin, jossa ”uuden oikeiston” lipunkantajiksi nimitettiin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Unkarin pääministeri Viktor Orbànin ohella ”nippu muita vasemmistolaisittain epäilyttäviä ihmisiä, kuten perhekeskeiset kristilliskonservatiivit ja tutkijoiden kyseenalaistajat”.
– Tästä tiedostava lukija jo osaakin päätellä, mitä mieltä olemalla saa papukaijamerkin. Uusi oikeisto siis tarkoittaa kaikkea pahaa ja sen vastustaminen kaikkea hyvää. Ananasakäämä, leimakirves on valmis!, Sammallahti sanoo.
– Miksi asia kiinnostaa minua, liberaalia (sanan alkuperäisessä merkityksessä) oikeistolaista ja ateistia, joka ei perusta sen enempää Orbánin kuin Trumpinkaan tavasta käyttää valtaa? Siksi, että vasemmisto tulee hakkaamaan meitä oikeistolaisia ajatusmaailmaan katsomatta tuolla leimakirveellä, jahka se on vakiintunut median ja puna-akatemian puhekieleen. Näin se on aina mennyt, kansanedustaja toteaa.
Oletteko panneet merkille termin "uusi oikeisto", jota Hesari nyt ajaa puhekieleen?🧵⛓️ Parin vuoden sisään tästä termistä tullee tiettyjen punertavien toimittajien, tutkijoiden ja tietysti poliitikkojen suosikkisana. Oikeistolaisten lyömiseen tehty leimakirves, jollaisten… pic.twitter.com/49fWqrYMe8
— Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 (@TereSammallahti) October 28, 2025





