Lähes 30-kiloinen turska on nyt Suomen ennätyskalarekisterin suurin kala, Kalatalouden keskusliitto kertoo tiedotteessa.
Ennätyskalalautakunta hyväksyi kuluneen vuoden aikana neljä uutta Suomen ennätystä. Uusia ennätyskaloja ovat turskan lisäksi pasuri 0,980 kilogrammaa sekä 26-senttimetrinen nahkiainen (järvimuoto) ja 7,2-senttimetrinen idänsieraintokko, joka on kokonaan uusi laji Suomen ennätyskalalistalla.
Ennätyskalalautakunta teki kokouksessaan myös historiallisen päätöksen ja avasi kokonaan uudet ainoastaan kalojen pituuteen perustuvat sarjat vapautettaville isoille kaloille.
Uudet sarjat ja niiden ilmoitusrajat ovat: ahven 50 senttiä, harjus 58 senttiä, karppi 90 senttiä, kuha 100 senttiä ja hauki 120 senttiä. Tällä lautakunta haluaa parantaa kalastajien mahdollisuuksia ilmoittaa lautakunnalle kaloja, jotka vapautetaan takaisin veteen.
Kalat merkitään samaan taulukkoon vanhojen painon mukaisten ennätysten kanssa, mutta omalle riville. Jatkossa ennätyskalarekisterissä voi näiden kalalajien osalta olla sekä vanha kalan painoon perustuva ahvenennätys että uusi kalan pituuteen perustuva ahvenennätys.
Ennätyslistalla 81 kalalajia
Ennätyskalalautakunta on pitänyt uutta 2000-luvun ennätyskalojen listaa yli 20 vuotta. Suomen ennätys-listalla on 81 kalalajia ja kuusi rapulajia. Ennätyskokoisen kalan pyytäminen on haastavaa, koska listalla on jo monta kovaa tulosta. Hyväksyttyjen ennätysten lisäksi lautakunnan käsiteltäväksi saapuu joka vuosi isoja kaloja, jotka eivät kokonsa puolesta yllä suomenennätyksiksi tai eivät muista syistä tule hyväksytyiksi.
Ennätyskalan saatuaan on lautakunnan mukaan pysyttävä rauhallisena. Moni mahdollinen ennätys on kaatunut lautakunnassa puutteelliseen tai epämääräiseen ilmoitukseen. Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa ei ole toimittu ohjeiden mukaan.
Lautakunnan mukaan paras tapa on viedä kala lähimpään ruokakauppaan ja käyttää punnitukseen kaupan palvelutiskin vaakaa. Punnituksen todistajiksi kannattaa pyytää kaupan henkilökuntaa. Kotoa mahdollisesti löytyvä vanha talousvaaka tai kalastajan kädessä heiluva digivaaka eivät kuulu hyväksyttyihin Suomen ennätyskalan punnitusvälineisiin.
Uudessa kalan mittaan perustuvassa sarjassa tulee olla aivan yhtä tarkka. Kala mitataan vaaka-asennossa ja mitan tulee olla suorana kalan alla. Kalan kuonon tulee olla mitan nollakohdassa ja pyrstön kiinni mitassa. Mittauksesta otetuissa valokuvissa tulee olla koko kala ja lisäksi kalan kuono kohtisuoraan yläpuolelta kuvattuna.
Ennätyskalalautakunnan yksityiskohtaisiin ohjeisiin kalan mittaamisesta ja kuvaamisesta on hyvä tutustua jo ennen kuin lähtee pyytämään isoja kaloja.





