Polkupyöräetua saavat ovat Pyöräliiton kyselyn mukaan vähentäneet erityisesti autoiluaan. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Suomalaiset ovat innostuneet työmatkapyöräilystä

Vuoden vaihteessa oli vajaa 40 000 palkansaajaa, joilla oli polkupyöräetu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti kolme vuotta sitten tukea ihmisiä, jotta nämä pystyisivät taittamaan työmatkat enemmän liikkuen. Verovapaa työmatkapyöräetu on ollut käytössä vuoden 2021 alusta lähtien lähtien. Suomalaiset ovat ottaneet edun hyvin käyttöön.

– Verovapaa polkupyöräetu on löydetty tosi hyvin. Vuoden vaihteessa oli vajaa 40 000 palkansaajaa, joilla oli polkupyöräetu. Viime vuonna määrä nousi 27 000 pyörällä ja ei ole mitään syytä olettaa, ettei kasvu jatkuisi tänä vuonna samaan tahtiin, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen.

Työmatkapyöräedun arvoksi suunniteltiin alun perin 75 euroa kuukaudessa. Vuoden 2020 budjettiriihen jälkeen summaksi tuli kuitenkin sata euroa kuukaudessa, joka mahdollistaa vuositasolla 1200 euron arvoisen pyörän hankkimisen. Pyöräliitto ehdottaa kuitenkin, että summa nousisi entisestään sadasta eurosta 150 euroon kuukaudessa.

– Teimme kyselyn ihmisille, jotka saavat polkupyöräetua. Kyselyssä selvitettiin, mikä olisi sopiva polkupyöräedun arvo. Kyselyyn osallistui noin 1 400 henkilöä ja kyselyn perusteella mediaanivastaukseksi tuli 150 euroa. Summa on sama, jota olemme Pyöräliitossa ehdottaneet edun maksimiarvoksi. Ehdotuksemme perustuu siihen, että tällä hetkellä edun ulkopuolelle jäävät perheen ykkös- tai kakkosautoa vahvasti haastavat tavarapyörät, Koistinen sanoo.

Työmatkapyöräedun voi yleensä jakaa kolmen, neljän tai viiden vuoden ajalle, mutta Koistisen mainitsemien pyörien hinnat pyörivät yli viiden tuhannessa, ja nykyinen taso ei riitä kattamaan niiden arvoa.

– Toinen peruste on se, että vastaava etu joukkoliikenteessä on 3 400 euroa vuodessa. Olisi erikoista, että polkupyöräetu jäisi siitä, vaikka pyöräilyllä on olemassa selkeät kansanterveyshyödyt. Pyöräily on tehokas keino työntekijöiden liikuttamiseen.

Polkupyöräetua saavat ovat Pyöräliiton kyselyn mukaan vähentäneet erityisesti autoiluaan. Joukkoliikenteen tai jalankulun määrään uusi pyörä ei ole merkittävästi vaikuttanut.

Paperityötä siirto työmatkapyöräedun käyttäjäksi ei vaadi suuresti. Usein riittää pelkkä ilmoitus palkanlaskentaan ja palkanlaskennasta ilmoitetaan tieto verottajalle.

– Lähinnä kyse on siitä, miten polkupyöräetua tarjoavien pyöräyritysten prosessit toimivat tai ostaako työnantaja itse pyörät ja laittaa pyörät suoraan yrityksen taseeseen, Koistinen sanoo.

Lähtökohtaisesti työmatkapyörän voi hankkia mistä vain. Toimintatapana voi olla, että työnantaja tekee sopimuksen jonkin pyöräyrityksen kanssa tai sitten työntekijä voi hankkia pyörän mistä itse haluaa.

Työmatkapyörää tai pyörää ylipäätään harkitsevalle saattaa tulla kuitenkin harmaita hiuksia pyöräkatalogeja selatessa. Erilaisista pyöristä on paljon valinnanvaraa ja pyöräpäätöstä tekevä voi kokea runsaudenpulaa. Oikean pyörän valintaan Koistisella on selkeät vinkit.

– Pyörän pitää olla lähtökohtaisesti sellainen, jolla ajamisesta itse nauttii. Se voi olla hirveän monenlainen riippuen siitä, millaisissa ympäristöissä ajaa ja minkä tyyppistä reittiä tulee työpaikalle. Sähköavusteisuutta kannattaa miettiä nimenomaan työmatkapyörään, koska sähköavusteisuus on olosuhteista riippumatta aika kiva lisä

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)