STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Suomalaisesta ay-liikkeestä halutaan tyrmäysvoitto”

Nyt käytössä ovat kovat keinot, mutta näköjään niitä nyt myös tarvitaan, sanoo Antti Palola.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

─ Ammattiyhdistysliike ei ole mielenilmauksilla ja lakoilla pyytänyt kuuta taivaalta. Se on halunnut aidon neuvottelupöydän, jossa eri osapuolien tavoitteita sovitetaan yhteen ja jossa lopputulos normaalisti on kompromissi, joka ei täysin tyydytä ketään, toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (sd.) sanoo.

Tähän asti kolmikantaiset lainsäädännön valmistelut ovat kuitenkin Palolan mukaan olleet teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu valmiiksi työryhmille.

– Aidolle neuvottelutoiminnalle ei ole ollut sijaa.

Hallituksen toimintatapa on Palolan mielestä outo siksikin, että hallitusohjelman työlainsäädännön uudistuksia perustellaan talous- ja työllisyysvaikutuksilla, mutta hänen mukaansa mitään kunnollista faktaa sen tueksi ei esitetä.

– Varmaa on kuitenkin se, että esimerkiksi työttömyys- ja muun sosiaaliturvan leikkauksilla Suomeen luodaan lisää köyhyyttä ja kasvatetaan eriarvoisuutta.

Hallitusohjelma horjuttaa työmarkkinoiden tasapainoa ennennäkemättömällä tavalla. Maan hallitus yhdessä elinkeinoelämän ja Suomen yrittäjien kanssa hakeekin Palolan mielestä nyt ainoastaan tyrmäysvoittoa suomalaisesta ammattiyhdistysliikkeestä.

– Koskaan eivät asiat ole niin huonosti, etteikö niitä riitelemällä huonommaksi saa. Elämme geopoliittisesti erittäin epävarmaa aikaa. Siksikin on käsittämätöntä, että maan hallitus ajaa politiikkaa, jota voi luonnehtia suomalaisen työelämän huonontamisen historian nopeimmaksi jaksoksi. Hallituksen, elinkeinoelämän ja yrittäjien johtolause on: kaikki tai ei mitään ja heti. Tällaista politiikkaa on neuvotellen ja sopien toimimaan tottuneen suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen mahdoton ymmärtää. Nyt käytössä ovat kovat keinot, mutta näköjään niitä nyt myös tarvitaan, Palola sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)