Tämän vuoden lämpöennätys meni rikki
Kankaanpäässä mitattiin 23 astetta. Lisää lämpimiä päiviä on luvassa.
Kankaanpäässä mitattiin 23 astetta. Lisää lämpimiä päiviä on luvassa.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rakennusyrityksen johtajan mukaan hintoihin tulee nousupainetta monelta taholta.
Asiantuntijan mukaan tietyistä asioista on oltava perillä ennen ostopäätöstä.
Ukrainan turvallisuuspalvelu epäilee useiden venäläisagenttien soluttautuneen maahan.
Aseman Lapset ratkoo nuorten konflikteja sovittelemalla.
Evp-upseerin mukaan Hamasista tuskin saadaan ratkaisevaa voittoa taistelukentällä.
Muistomerkki on tarkoitus paljastaa 10. marraskuuta 2024.
Vovtšanskin kaupungista on tullut Venäjän uuden hyökkäyksen keskeinen kohde.
Puolueesta erotetun mepin mukaan puoluejohto ei enää kuuntele kenttää.
Espoossa on palanut muun muassa tyhjänä ollut koulu sekä autiotaloja.
Murto koskee pahimmassa tapauksessa 80 000 oppijaa ja heidän huoltajaansa.
Sinuhe Wallinheimon mukaan Suomi on siirtynyt oikealle.
Tietomurron tekijä on saanut haltuunsa muun muassa oppilaiden, huoltajien sekä henkilöstön osoitetietoja ja henkilötunnuksia.
Ukrainaan on rakennettu massiivisia linnoituksia toisen maailmansodan opeilla.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)