Kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf oli 1632 kuollut, hänen valtansa sijaishallitsijana perinyt Axel Oxenstierna vei 30-vuotista sotaa kohti Westfalenin rauhaa vuonna 1648. Neuvotteluja Ruotsin puolesta kävi Axelin poika, jota isä opasti: ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”.
Kohta neljän sadan vuoden takainen, paljon kokeneen vallanpitäjän neuvo tulee väistämättä mieleen, kun lukee vuosikymmenten ajan johtamiskoulutusta tutkineen ja siitä luennoineen tohtori Pauli Juutin kirjauutuutta. Siinä tutkijateoreetikko pistelee johtajuuteen liitoksissa olevat monet turhat ajatuskytkökset romukoppaan.
Yksi pinttyneistä haluistamme on kohdistaa monissa yhteyksissä tapahtumat ja niiden selitykset yhteen ja samaan ihmiseen. Sama pätee ihmetellessämme historian kulkua.
Otetaan esimerkiksi jonkin yrityksen tai yhteisön elämänkaari: sen menestyksen ja onnettomien sattumusten ketju. Aivan liian usein sidomme tapahtumien selitykset yhteen ihmiseen: hänestä tulee joko suuri syypää fataaleihin onnettomuuksiin tai sitten pystytämme hänelle ylvään patsaan. Erään kyynisen luonnehdinnan mukaan: mitä enemmän kuolleita, sitä komeampi patsas.
Kuluttajamaksaa kaiken
Pauli Juuti on tutkimuksissaan sorkkinut hyvin monen ja erilaisen yhteisön sisuksia. Hänellä olisi paljon enemmän kerrottavaa kuin mihin hän tässäkin pomottamisen oppikirjassaan uskaltaa ryhtyä. Viimeiseen teokseensa hän toivoni mukaan sulattaa kaiken sen, mistä ei ole kehdannut julkisuuteen kertoa. Voisihan luottamuksen lopulta rikkoa hyvän syyn perusteella. Eli paljastaa toki nimiä mainitsematta perusteettoman henkilöpalvonnan ja bluffin.
Yleisellä tasolla Juuti manaa nykymenoa, tohtorikielellä:
”Välineellinen rationaliteetti on johtanut organisaatioiden alkuperäisten päämäärien (kuten hyvien tuotteiden ja palveluiden tuottamisen) korvautumiseen taloudellisia päämääriä ylikorostavilla, laskelmoiduilla näkemyksillä.”
Tuohan tarkoittaa vaikkapa sitä, että liian kestävä ja laadukas tuote korvataan kehnommalla niin, että kuluttajan on ostettava uusi. Legenda vanhoista kestävistä Marivaatteista tai ikuisista pesukoneista on istutettuna meihin hyvin hataran mutta kokemuspohjaisen käsityksen kautta. Miksi 60-vuotias talomammutti ei kestä siinä missä yli satavuotias? Ehkä siksi että 60 vuotta sitten taloista onnistuttiin tekemään todella rumia.
Sankarimyyttien alasajo
Juuti käy kiinni johtamisen koulutusmenetelmiin ja niiden nimikeviidakkoon – siis oman toimialan itsekritiikkiä! Yrittäjille mietiskellään tälläkin hetkellä monessa hautomossa jotakin aivan uutta, superhyödyllistä ajatusmallia, millä parantaa avainhenkilöiden kykyä yltää yhä parempiin tehoihin, siis omistajien kannalta. Tai mahdollisuutta ratsastaa yhden uuden sanan varassa sankarijohtamisen suurhenkilönä alan julkaisun kanteen.
Monet teoriat perustuvat konkreettisilta tuntuviin vastakkainasetteluihin: demokraattinen/autoritaarinen, osallistava/yksinvaltainen, leadership/management tai transformationaalinen/transaktionaalinen jne. Juuti ihmettelee, miten ottaa selkoa eri muotisanojen välillä ratsastavien metodien laatueroja. Pomo-opeille keksitään siis uusia brändejä.
Monen historian merkkihenkilön maine on rakennettu tietoisesti ja huolella. Kun poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja uskontohenkisyys yhdistetään, kasvualustasta nousevat monet ihmiskuntaa vaivanneet yksilöt – sietämättömät tyrannit. Juuti on lukenut monet ihmishirviöitä kuvanneet elämänkerrat:
”… Juuri kukaan ei nykyisin usko siihen, että johtaminen ja organisoituminen perustuisivat jumalalliselle oikeutukselle eli johtamisen oikeutus tulisi jumalilta ja organisoitumisessa etsittäisiin taivaallista harmoniaa … voidaan etsiä keinoja vapautua sellaisista ihmisiä rajoittavista ilmiöistä kuin sankarijohtamisesta ja moniportaisesta, hierarkkisesta organisaatiorakenteesta”.
Helppoa ei ole pomollakaan
Uuteen työyhteisöön valituksi tulleella esi-ihmisellä ei ole helppoa. Juuti kuvailee tilanteita joissakin tapauksissa ansoiksi, joissa on toimittava tiettyjen kaavojen mukaan. Kuinka usein suorittava työntekijäporras onkaan nähnyt seuraavaa: uuden johtajan on pakko pyrkiä uudistamaan. Hänen on maalailtava utopistisia visioita ja pyrittävä innostamaan ihmisiä niitä tavoittelemaan. Juuti on kyynikko:
”…Innostuminen on vain väliaikaista ja innostuneiden ihmisten loppuunpalaminen tai kyynistyminen todennäköistä. Mikäli ihmisen osaavat suojautua ja näyttelevät innostunutta, ei mikään muutu … on todennäköistä, että toiminta jatkuu lähes entisen kaltaisena”.
Emeritusprofessori Pauli Juuti ei tämänkertaisella oppikirjallaan saa lukijaansa kiljumaan riemusta. Enemmänkin kyse on innostamisesta kriittisyyteen: mitä kaikkea yhteisöille onkaan vuosien mittaan syötetty. Tai sitten hänen tarkoituksensa on kääntää katse kaikesta tarjolla olevasta konsultoinnista sisäänpäin: kuinka kehittyä ja osata ilman muotisanoihin turvautumista.
Mistä olisi muuten saatavissa tietoa, millä tavoin korkean tason koulutuksessa oleville (kauppatieteet, tekniikka, oikeus, armeija, lääketiede jne.,) on tarjolla ja pakko-opiskeltavana työhön liittyvää ammattietiikkaa. Ei vain lakien ja sääntöjen kiertelyä ja voiton maksimointia vaan oikean ja väärän, hyvän ja pahan erojen sisäistämistä.
Pauli Juuti: Johtamisen murros. Basam Books 2023.
