Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja Ruotsin moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson vierailivat kuluvalla viikolla Yhdysvalloissa tapaamassa päättäjiä ja asiantuntijoita.
Keskusteluissa käsiteltiin Ukrainan sotaa, Euroopan turvallisuustilannetta sekä Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Petteri Orpo sanoo vierailun osuneen ajankohdaltaan nappiin.
– Suomi ja Suomen turvallisuus herättivät paljon kiinnostusta. En ole kertaakaan aiemmin havainnut Yhdysvalloista samanlaista uteliaisuutta, Orpo kirjoittaa Facebookissa.
Oppositiojohtajat tapasivat muun muassa Yhdysvaltain apulaisulkoministerin, Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston neuvonantajan sekä senaatin republikaani- ja demokraattitoimijoita. Keskusteluita oli myös ajatushautomoissa, jotka vaikuttavat vahvasti maan politiikkaan.
– Minun pääviestini amerikkalaisille kumppaneille oli se, että Suomi on valmis Naton jäseneksi, pystymme tarjoamaan Natolle lisäarvoa vahvalla puolustuskyvyllämme, teknologiallamme ja tiedustelullamme. Olemme turvallisuuden tuottaja, emme kuluttaja, Petteri Orpo sanoo.
Hänen mukaansa päällimmäisenä esille noussut analyysi oli, että sota voi jatkua pitkäänkin. Suomen olisi näin ollen toimittava ripeästi.
– Suomi täyttää kriteerit ja on tervetullut. Tämä on tärkeä viesti. Näinä aikoina Suomen suhteita maailmalle tulee edistää kaikin mahdollisin keinoin. Kansallinen turvallisuus on oppositio-hallitus-rajat ylittävä kysymys, ja tätä työtä kokoomus aikoo tehdä jatkossakin, Orpo jatkaa.





