Euroopan on kyettävä käyttämään kovaa voimaa, muuten siitä tulee metsästettävä eläin, kuvailee Ranskan asevoimien komentaja Thierry Burkhard.
Burkhardin mukaan Euroopan maiden on liittouduttava tiiviimmin yhteen vastustaakseen Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen rakentamia valtapiirejä. Hän sanoo Politico-lehden haastattelussa, että vaikka Euroopan maat eivät koskaan ole olleet näin vahvoja, on hallituksissa ja kansoissa myös eräänlaista asian kieltämistä sen suhteen, millaisella väkivallan tasolla maailmassa nykyään eletään.
– Kenraali puhuu asiaa. Euroopan pitää olla yhtenäisempi ja sotilaallisesti vahvempi, sekä valmis käyttämään sotilaallista voimaa. Tarvitaan laatua ja määrää, kommentoi kansanedustaja (kok.) ja kenraalimajuri evp. Pekka Toveri.
– Puolustuskyky maksaa, mutta vaihtoehtona on jäädä vahvempien armoille ja se vasta kalliiksi tulisikin. Sekä rahallisesti että inhimillisten kärsimysten osalta.
– Vapaamatkustajia puolustuksessa ei tule sallia (mm. Espanja). Diktaattorien tukijat tulee laittaa kuriin (Unkari), Toveri jatkaa.
Hän muistuttaa, että rahasta ja kyvystä tämä ei ole kiinni, vaan lähinnä johtajuudesta.
– Tarvitaan poliittisia johtajia, jotka kykenevät tekemään äänestäjille ikäviä ratkaisuja sekä rahan käytössä että vastuun kantamisessa. Ja selittämään miksi tämä on tarpeen.
– Saksan asevelvollisuusohjelma on hyvä esimerkki. Ajat ovat muuttuneet ja meidän pitää muuttaa toimintaamme sen mukaisesti. Kaikkien pitää osallistua. Pään työntäminen puskaan ei enää riitä, koska sillä eivät uhat poistu, Toveri sanoo X-ketjussaan.
2/4
Puolustuskyky maksaa, mutta vaihtoehtona on jäädä vahvempien armoille ja se vasta kalliiksi tulisikin. Sekä rahallisesti että inhimillisten kärsimysten osalta.
Vapaamatkustajia puolustuksessa ei tule sallia (mm Espanja). Diktaattorien tukijat tulee laittaa kuriin (Unkari).— Pekka Toveri (@PToveri) August 29, 2025
4/4
Saksan asevelvollisuusohjelma on hyvä esimerkki. Ajat ovat muuttuneet ja meidän pitää muuttaa toimintaamme sen mukaisesti. Kaikkien pitää osallistua. Pään työntäminen puskaan ei enää riitä, koska sillä ei uhat poistu.— Pekka Toveri (@PToveri) August 29, 2025





